Vuoden 2018 parhaat uusintajulkaisut – osa 6

Musiikkikirjastot.fi käy läpi vuoden 2018 parhaita uusintajulkaisuja. Pääset albumiotsikoista valmiiseen hakuun Finna.fi:ssä. Kysy levyjä kotikirjastostasi. 

Leevi And The Leavings: LP-remasterit Raparperitaivaasta Hopeahääpäivään (Svart Records, 2018)

Leevi And The Leavings: Raparperitaivas (1991/2018).Leevi And The Leavings -yhtyeen säveltäjä, sovittaja, multi-instrumentalisti ja tuottaja Gösta Sundqvistin elämänura ja sävellystyö pääsi hienosti esiin vuonna 2018. Ylen tuottama kuunnelmasarja Itkisitkö onnesta? toi Sundqvistin tarinankerrontakyvyn ja musiikiliset intohimot vetävästi framille.

Huipputuotantoa olivat myös Svart Recordsin LP-julkaisut Leevi And The Leavingsin albumeista. Niitä julkaistiin vuoden 2018 aikana tuotannon jälkimmäinen puolisko, kahdeksan viimeistä levyä. Osa levytyksistä tuli ulos ensimmäistä kertaa vinyylipainoksena. Ensimmäiset kahdeksan levyä (mukaan lukien joululevy Varasteleva joulupukki) julkaistiin LP-remastereina jo 2017.

Leevi And The Leavings: Hopeahääpäivä (2003).Svart Records toi uusiin painoksiin merkittävän määrän lisäinformaatiota. Timo Kalevi Forss on toimittanut kansiteksteihin haastatteluja bändin jäsenten kanssa. Lauluntekijä Sundqvist (1957–2003) ei valitettavasti voinut olla äänessä, mutta Niklas Nylund, Juha Karastie ja Risto Paananen avaavat biisien ja levytysten taustoja kiitettävästi. Levyjen saatetekstien lähteenä on Forssin kirjoittamaa elämäkerta Gösta Sundqvist – Leevi And The Leavingsin dynamo (Into, 2017). Toimituksen lämmin suositus myös Forssin tekemälle elämäkerralle.

Manic Street Preachers: This Is My Truth Tell Me Yours (Epic, 2018)

Manic Street Preachers: This Is My Truth Tell Me Yours (1998/2018).Brittiläisen rockin kannanottaja Manic Street Preachers ei sammaloidu. Ansiokas albumituotanto jatkuu 2010-luvulla: uusimmat levytykset Futurology (2014) ja viime kesänä julkaistu Resistance Is Futile iskevät hienosti. Manicsien kanssa kannattaa viettää aikaa myös vanhempien klassikkojen kautta. Niitä on julkaistu viime vuosina uudestaan kiitettävästi.

Manicsien nousu tennari-indien kenties suurimmaksi bändiksi pedattiin aiempaa seesteisemmällä otteella. Tämä oli pieni yllätys – takana kun oli räväkät albumit The Holy Bible ja Everything Must Go. Taustalla vaani myös Manicsien kitaristi-ikoni Richey Edwardsin katoaminen. Bändi ponnisti kuitenkin varjoista eteenpäin triona. Vuonna 1998 julkaistu This Is My Truth Tell Me Yours sai hyvää nostetta klassikkosinglellä ’If You Tolerate This Your Children Will Be Next’. James Dean Bradfieldin laulama tiukka asia-aines oli äkkiä ikään kuin mainstreamia. Nicky Wiren tekstit kukoistavat kauniiden sovitusten keskellä kenties vielä komeammin kuin 20 vuotta sitten.

Juhavuoden kunniaksi This Is My Truth Tell Me Yours julkaistiin 3CD-painoksena, jossa on mukana komea kuvakirjaosio. Klassikko sai myös uuden 2LP-painoksen. Kysy levyjä kirjastostasi.

Tuomas Pelttari

Vuoden 2018 parhaat uusintajulkaisut – osa 4

Musiikkikirjastot.fi käy läpi vuoden 2018 parhaita uusintajulkaisuja. Pääset albumiotsikoista valmiiseen hakuun Finna.fi:ssä. Kysy levyjä kotikirjastostasi. 

David Bowie: Loving The Alien [1983–1988] (Parlophone 2018)

DavidBowie: Loving The Alien (2018).Häkellyttävän komea paketti juuri sitä Bowieta, jota välillä haukutaan. Toisin kuin sana on käynyt, albumit Let’s Dance, Tonight ja Never Let Me Down ovat liki tulvillaan loistobiisejä. Levyt ovat toki epätasaisia, mutta miten vastustaa klassikoita ’China Girl’, ’Ricochet’, ’Loving The Alien’, ’Time Will Crawl’ tai makeita leffatunnareita ’Absolute Beginners’ tai ’When The Wind Blows’? Ei mitenkään.

CD- ja LP-bokseilla on arvokkaita lisäherkkuja. Kaunein on Never Let Me Down 2018, vuoden -87 albumin täydellinen muodonmuutos. On vaikea uskoa todeksi miten valloittavalla tavalla akustisempi ja maanläheisempi – ja välillä ambientimpi – ote puree samoihin biiseiin yli 30 vuotta jälkeenpäin. Se pitää kokea itse.

Marillion: Clutching At Straws | Brave Deluxe Editions

Marillion: Clutching At Straws (1987/2018).Brittiläinen proge saattoi olla 80-luvun alkupuoliskolla mainstreamista poispäin, mutta Marillion muutti kurssia. Vokalisti/tarinankertoja Fish keulakuvanaan Marilion teki neljä albumia, ja bändi jatkaa edelleen laulaja Steve Hogarthin kanssa.

Viime vuonna Misplaced Childhoodista (1985) alkanut kierros Marillion-uusintajulkaisuja eteni 2018 kahden klassikon verran. Clutching At Straws on Fish-kauden komein albumi, Brave yksi Hogarth-kauden hienoimmista. Uusia remiksauksia on työstänyt Steven Wilsonin lisäksi Andy Bradfield, Avril Mackintosh ja Michael Hunter (livetaltioinnit). Tulokset ovat häikäiseviä.

Marillion: Brave (1994/2018).Marillion pystyi tekemään Misplacedin seuraajaksi hienon albumin, suurista paineista huolimatta. Levy-yhtiö kaipasi Kayleigh-hitille jatkoa, mutta Clutchingin ensimmäinen single ’Incommunicado’ oli hienoa progeiloittelua. Monilta saattoi jäädä huomaamatta nelosalbumin kauniit ’Warm Wet Circles’ ja ’Sugar Mice’, molemmat Marillion-draamaa kovimmillaan.

Seitsemäs Marillion-levy Brave (1994) nousee Steven Wilsonin uudella miksauksella kovemmaksi kuin koskaan. Pitkä albumi on käsitelty lähestyttävämmäksi, soonisesti erotellummaksi teokseksi. Tämä on kuulijalle avuksi. ’Living With A Big Lie’, ’Runaway’, ’Hollow Man’ ja pidemmin polvelevat eepokset ovat nyt parhaimmillaan, kaikkine dynamiikanvaihteluineen. Esimerkiksi ’Goodbye To All That/Wave/Mad/The Opium Den/The Slide/Standing In The Swing’ iskee erittäin lujaa.

Tuomas Pelttari

Vuoden 2018 parhaat uusintajulkaisut – osa 1

Musiikkikirjastot.fi käy läpi vuoden 2018 parhaita uusintajulkaisuja. Pääset albumiotsikoista valmiiseen hakuun Finna.fi:ssä. Kysy levyjä kotikirjastostasi. 

The Beatles: The Beatles And Esher Demos

’The White Album’ eli legendaarinen Valkoinen Tupla ilmestyi Esher-demoilla laajennettuna versiona syksyllä 2018 – jatkoksi Sgt. Peppersin viimevuotisille remastereille.

50-vuotisjuhlistukseen tehdyt The Beatles 3CD, 4LP ja Blu-rayn sisältävä kuuden levyn boksiversio laajentavat 30 biisiä pitkää rikasta runsaudensarvea, josta löytyy ammennettavaa ikuisesti. Tuottaja Giles Martin teki uuden miksaustyön isänsä George Martinin alkuperäistä tuotantojälkeä kunnioittaen.

Esher-demot ovat kiinnostava lisäulottuvuus Lennonin, McCartneyn, Harrisonin ja Starkeyn varsin kaverilliseen maailmaan vuonna 1968. Uusintajulkaisut ansaitsevat erityismaininnan albumin tekoa, julkaisua ja vaikutusta valaisevistat esseistä, joiden toimitus on huippua.

Kate Bush: Remastered Part I (Noble & Brite, 2018)

Laulaja-lauluntekijä Kate Bushin uudet albumiremasterit ovat vihdoin saapuneet. Ensimmäiseen boksiin tuodut levytykset The Kick Inside, Lionheart, Never For Ever, The Dreaming, Hounds Of Love, The Sensual World ja The Red Shoes ovat brittiläisen popmusiikin DNA:ta, korvaamaton osa musiikkihistoriaa ajalta 1978–1993.

Bushin (s. 1958) seitsemän ensimmäistä albumit havainnollistavat hienosti Bushin poikkeuksellista artistista menestystä, lauluntekijyyttä ja tuotantotyön nopeaa jalostumista.

Kahden CD-boksin lisäksi Fish People/Noble & Brite julkaisivat Bushin remasterit yhteensä neljänä LP-boksina. Lisäksi koko diskografia tuli ulos erillisinä – sekä CD- että LP-formaatissa.

Metallica: …And Justice For All

Ällistyttävän kirpeän thrashmetallin ja luovan melodisuuden yhdistänyt …And Justice For All kasvoi Metallica-fanien kesken tärkeäksi sukupolvikokemukseksi vuodesta 1988 lähtien.

Muhkea Master Of Puppets -soundi oli vaihtunut kireän kuivaan kuminaan, mikä korosti rumpusoundeja ja kitaroita yli bassoraitojen. Legendaarinen biisimateriaali ei kuitenkaan kärsinyt tuotantoratkaisuista. Päin vastoin: Justice on monille mitä rakkain albumi ehkä sitä dynaamisinta Metallicaa. Helsingin-keikan muistot säilyvät. Eikä Jason Newstedin basso kuulu biiseissä vieläkään.

Jo vuonna 2017 julkaistua:

Bruford: Seems Like A Lifetime Ago | 1977–1980

Yesistä ja King Crimsonista kenties lähimmin tunnettu rumpali ja säveltäjä Bill Bruford (s. 1949) teki 1970-luvun lopulla jännittävää musiikkia. Instrumentaaliprogen kulttibändiksi noussut Bruford oli tasokasta sävellystyötä ja intohimoista toteutusta täyteläisimmillään. Fuusiota ja progea täynnä oleva Seems Like A Lifetime Ago tuo Bruford-albumit Feels Good To Me, One Of A Kind, Gradually Going Tornado ja The Bruford Tapes uusien miksauksien avulla uuteen huippuun. Toimitus suosittelee lämpimästi myös aiemmin julkaisemattomia nelosalbumin sessioita.

Tuomas Pelttari

Soundgarden-vokalisti Chris Cornell 1964–2017

Ääni on vaiennut, mutta musiikki elää

Yhdysvaltalainen muusikko Chris Cornell on kuollut, kertovat Rolling Stone, Yle ja mediat ympäri maailmaa. Yhtyeensä Soundgardenin kanssa kuuluisuuteen noussut vokalisti oli 52 vuoden ikäinen.

Chris Cornell (1964–2017). Kuva: BBGunPress.

Chris Cornell (1964–2017). Kuva: BBGunPress.

Toukokuun 17. päivänä Soundgardenin konsertin jälkeen Detroitissa menehtynyt Cornell jätti jälkeensä mittavan musiikillisen perinnön. Soundgarden julkaisi 1988–2012 kuusi arvostettua studiolevyä. Suurimmaksi menestykseksi nousi 1994 julkaistu Superunknown. Sen hitit Spoonman, Fell On Black Days ja erityisesti Black Hole Sun ovat monen fanin rakastamia klassikoita.

90-luvun alun grungeen vahvasti liitetty Soundgarden oli levyillä ja konserteissa syvällä rockin syövereissä, lähellä vaaran ydintä. Bändin musiikkihämyyn liittyi mystiikkaa, jota esimerkiksi Led Zeppelin kannatteli ilmaisuussaan. Soundgardenin viehätys säilyi kiehtovana ja hieman outona läpi vuosien, myös paluualbumilla King Animal (2012).

Soundgarden hajosi vuonna 1997. Pitkäksi käyneen tauon aikana Cornell lauloi yhtyessä Audioslave, joka perustettiin Rage Against The Machinen muusikoiden kanssa. Bändi teki kolme erinomaista rocklevyä, joissa Cornellin lävistävän äänen rinnalla kuulsi juurevampi classic rock.

Cornellin karisma välittyi jokaisesta lauletusta tavusta. Muhevien rockriffien lomaan oman äänensä antanut laulaja tuntui olevan parhaimmillaan aina kun lauloi, yhtä lailla matalavireisten kuin tuskaisen korkealla huutavien laulusovitusten keskellä. Tätä rockelementtiä tasoitti Cornellin vaatimattomuus ja keikkojen leppoisa sanailu. Soundgardenin kauniin vaaran vastapainona tuntui liikehtivän kaveripiirissä toiminut bändiprojekti Temple Of The Dog sekä Cornellin sooloura. Viimeiseksi julkaisuksi jäi elokuvaan The Promise tehty single.

Cornell-fanin pitkä matka kesän -90 Ruisrockista tähän päivään tuntuu nyt lyhyeltä. Liian lyhyeltä.

Tuomas Pelttari

Mika Vainio on poissa, musiikki elää ikuisesti

Kokeellisen elektronisen musiikin mestari Mika Vainio kuoli tapaturmaisesti huhtikuun 12. päivänä 2017. Hän oli 53-vuotias.

Mika Vainio. Kuva: Joséphine Michel.

Mika Vainio. Kuva: Joséphine Michel.

Vainion mittavan uran tunnetuin yhtye oli minimalistista avantgarde-elektroa soittanut Panasonic, joka vaihtoi nimensä Pan Soniciksi vuonna 1998. Duo teki seitsemän albumia vuosina 1995–2010. Vainio on julkaissut musiikkia myös omalla nimellään sekä muun muassa nimillä Ø, Corporate 09 ja Tekonivel. Aikoinaan hän oli mukana uraauurtavassa Hyperdelic Housersissa, joka järjesti rave-tapahtumia.

Tuotteliaan artistin diskografiasta löytyy lukuisia yhteislevytyksiä. Vainion yhteistyökumppaneita olivat muun muassa Sunn O))):n Stephen O’Malley, ranskalainen Franck Vigroux sekä Suiciden Alan Vega. Yksi hänen tunnetuimmista töistään on remix-versio Björkin Headphonesista. Levytysten ja live-esiintymisten lisäksi Vainion musiikki on soinut elokuvissa ja taide-installaatioissa.

Mika Vainion perinnöksi jää laaja tuotanto, joka inspiroi elektronisen musiikin tekijöitä kautta maailman, 90-luvulta kauas tulevaisuuteen.

Mika Vainio keskittyi mieluummin musiikin tekemiseen kuin siitä puhumiseen, mutta internetistä löytyy muutamia hänen haastattelujaan. Tähän artikkeliin on koottu Vainion ajatuksia elämästä, inspiraatiosta, työstä ja musiikista.

”Ensimmäiset kymmenen vuotta asuin Helsingissä. Sitten perheemme muutti Lappiin. Asuttuamme siellä pari vuotta palasimme etelään, Turkuun, ja siellä olen viettänyt suurimman osan elämääni. 1990-luvulta lähtien olen asunut eri paikoissa, kuten Lontoossa. Barcelonassa ja Berliinissä.”

“Minulla on kaksi muistoa musiikista ajalta, kun olin noin kolmevuotias. Eräänä iltana isä toi kotiin Beatlesin uuden albumin Revolverin (1966). Kuuntelimme sitä yhdessä. Toinen muisto on isän rikkinäinen akustinen kitara, jolla sain leikkiä. Soitin sitä hakkaamalla kieliä lusikalla. Sitten aloin kuunnella isän levyjä. 1970-luvun lopulla aloin löytää myös muunlaista musiikkia.”

“Soitin ensin rumpuja, mutta siitä ei tullut mitään. 1980-luvun alussa ostin syntetisaattorin ja aloin soittaa parissa bändissä.”

”Aloin tehdä elektronista musiikkia jo 1970-luvun lopulla. Se on aina kiinnostanut minua. Kahdeksankymmentäluvulla kuuntelin elektroakustisen ja modernin musiikin säveltäjiä. Kun sitten aloin säveltää omaa musiikkia, ajatuksenani oli yhdistää teknoelementtejä Alvin Lucierin ja Bernard Parmegianin äänimaailmoihin.”

”Vuosina 1983–1985 kuuluin industrial/noise-bändiin nimeltä Gagarin Kombinaatti. Käytimme soittimina kaikenlaisia metalliesineitä kuten jousia, ja vasaroita ja poria, mutta myös radioita, nauhalooppeja, syntetisaattoreita ja rumpukoneita. Gagarin Kombinaatin jälkeen päätin ryhtyä toimimaan aktiivisemmin musiikkiskenessä, koska tajusin, että muuten homma ei etenisi mihinkään.”

”1980-luvulla Suomen skene oli aika murheellinen. Sellaiselle musiikille, jota me teimme, ei ollut paljonkaan yleisöä. Rokkipiirit olivat ahdasmielisiä, vaikka niiden kaiketi piti olla kaikkea muuta, siis hyvin suvaitsevia. Kaikki eivät tietenkään olleet ahdasmielisiä, vain useimmat. 1990-luvun alussa asiat alkoivat muuttua. Nyt asiat ovat paljon paremmin. Skene on hyvin monimuotoinen ja avarakatseinen.”

“Tapasin Ilpon (Väisänen) varmaankin vuonna 1987. Hän oli dj:nä ystävämme syntymäpäivillä ja soitti erittäin mielenkiintoista musiikkia. Oli hyvin epätavallista, että joku soitti jotakin, josta pidin. Menin juttelemaan hänen kanssaan, ja niin me tutustuimme. Hän taisi olla ensimmäinen tietämäni ihminen, joka ei pelkästään kuunnellut vaan myös soitti sellaista musiikkia. Jossain vaiheessa päätimme yrittää tehdä musiikkia yhdessä. Panasonicin ensimmäinen julkaisu tuli vuonna 1994.”

“Acid house – se koko liike, se iso juttu – alkoi vuoden 1987 lopulla tai vuonna 1988. Silloin ilmestyi sellaiseksi musiikiksi luokiteltuja biisejä, ja me pidimme ensimmäiset varastobileemme. Silloin kuulin ensimmäisen kerran esimerkiksi Tyreen Acid Overin, vuosi taisi olla 1988. Tein niitä dj-keikkoja vuoteen 1993 tai 1994 saakka. Sitten sain siitä tarpeeksi. Jouduimme usein hankaluuksiin poliisin kanssa, eikä porukassamme enää ollut kovin hyvä meininki.”

”1980- ja 1990-luvulla tein monenlaisia töitä. Olin hommissa teurastamossa ja kasvisravintolan keittiössä. Työskentelin varastomiehenä ja roskakuskina ruotsinlaivoilla, ja puhdistin yövuorossa koneita, joilla tehtiin vauvanruokaa, ja niin edelleen. Yleisesti ottaen en kuitenkaan koskaan pitänyt työn tekemisestä pelkän rahan takia. Halusin käyttää aikaani ja mieltäni johonkin kiinnostavampaan ja hyödyllisempään, kuten jonkin luomiseen tai opiskelemiseen, sen sijaan että vain myisin aikaani työnantajille.”

“Yleensä minulla on mielessäni idea tai tunne, jonka haluan luoda uudelleen musiikiksi. Useimmiten kappaleen rakentaminen alkaa oikeanlaisten soundien etsimisellä, mutta saattaa se lähteä liikkeelle myös rytmi-ideasta. Idea saattaa tulla kuuntelemastani musiikista, vaikkapa afrikkalaisesta perinnemusiikista, mutta myös monesta muusta lähteestä. Esimerkiksi Metri-levyn Twin Bleeps lähti liikkeelle siitä, kun näin liikennevaloissa välkkyviä keltaisia valoja, jotka syttyivät epäsäännöllisin välein.”

 

“Kuuntelen jatkuvasti monenlaisia juttuja. Kuuntelen paljon niin sanottua klassista musiikkia kaikilta aikakausilta keskiaikaisista moderneihin sävellyksiin. Kuuntelen myös tietynlaista hevimetallia, kuten doomia ja grindcorea, ja Kaukoidän sekä Afrikan perinnemusiikkia. Pidän kovasti vanhasta, akustisesta bluesista.”

”Katselen paljon elokuvia, ne ovat minulle tärkeä inspiraationlähde. Eivät vain äänten ja soundtrackien osalta, vaan myös visuaaliselta puolelta. Se, miten kuvaa on editoitu ja kuinka elementtejä yhdistellään, inspiroi minua. Joskus kuvista on luotu ihmeellisiä rytmejä ja sekvenssejä. Voisin mainita satoja eri kohtauksia. Yksi tuoreimmista on se Nicholas Winding Refnin Only God Forgivesin kohtaus, jossa päähenkilö ojentaa kätensä katkaistavaksi. Kun miekka lyödään alas, tulee leikkaus karaokebaariin. Myös Bela Tarrin Sátántangó on hieno. Siinä on äärettömän pitkää kuvaa, leikkauksia on vain noin varttitunnin välein.”

”Albumien tekeminen on yleensä pitkä prosessi. Tavallisesti teen paria erilaista levyä samaan aikaan, koska silloin voin ottaa työn alle aina sen, mikä missäkin tilanteessa tuntuu paremmalta.”

”Koko jutun ydin on Korg Electribe, sen efektit, sampleri ja sekvensseri. Sieltä tulevat rytmiset rakenteet, loopit ja muu sellainen. Sitten minulla on analogisyntetisaattori ja pari efektiyksikköä, ja siinäpä se. Omistan myös kustomoituja instrumentteja, mutta en ota niitä mukaan matkoille, koska ne särkyvät helposti.”

”En ole koskaan tehnyt musiikkia tietokoneella. En pidä siitä, että teos visualisoidaan näytölle erilaisilla symboleilla. Ohjelmasta riippuen niissä on erivärisiä nelikulmioita tai viivoja tai jotain, jotka liikkuvat vasemmalta oikealle. Sitten on pakko tehdä töitä visuaalisessa ympäristössä, josta ei välttämättä edes pidä. Sellainen olisi minulle vaikeaa, koska mielessäni on jotakin ihan muuta kuin sellaisia kuvia.”

“En koskaan odota ihmisiltä mitään erityistä palautetta, en edes keikoillani käyviltä. Ei ole mitään järkeä odottaa, että he ymmärtävät ja kokevat musiikin samalla tavalla kuin minä. Jokaisella on oma näkökulmansa, enkä minä voi päättää, mikä on oikea ja mikä väärä – vaikka olen tietenkin onnellinen, jos musiikki tuntuu heistä hyvältä.”

”Keikkailun kannalta maiden välillä on suuria eroja. Mitä pohjoisemmaksi menee, sitä rajoittuneempia ihmiset ovat. Ja mitä etelämpänä soittaa, sen avoimemmin ihmiset osoittavat tunteitaan. Olen esiintynyt Ateenassa monta kertaa, ja siellä meininki on melko intensiivinen. Pan Sonicin viimeinen keikka siellä oli aika kreisi. Ihmiset riehuivat ja daivasivat lavalta. Pöytämmekin meni rikki, kun yleisö kiipeili sen päälle. Se oli aika kivaa”.

”Minulle musiikissa on kyse tunteista. Mielestäni mitään absoluuttista musiikkia ei ole olemassa, vaan se on aina yhteydessä tunteisiin, ja se on tärkeää minulle. Kun kuuntelen musiikkia, minulle tärkeää on se, mitä musiikki minussa herättää. Se, mitä minä tunnen.”

“Tavoitteeni on ilmaista asioita, joita haluan ilmaista. Tunteitani, tiettyjä asioita sisimmässäni. Jos minusta tuntuu, että musiikki sanoo sen, mitä haluan sano, niin olen saanut aikaiseksi sen mitä halusin. Musiikki on minulle tapa ilmaista itseäni.”

Mika Vainion kotisivu
Corporate 09 SoundCloud

Lainausten alkuperäiset lähteet:

Cargo Collective
Sähkö 20 Years Special Anniversary Interview with Mika Vainio & Tommi Grönlund

The Quietus
Alternatiing Currents

Secret Thirteen
Mika Vainio talks about major influences, early industrial roots and the creative power of thunderstorms

Bloggo Mentale
Mika Vainio interview

Cyclic defrost
Interview by Bob Baker Fish