Prog & roll & blues & jazz – lisää virikkeitä asiakaspalveluun verkossa ja kirjastossa

Yleisten kirjastojen luokitus YKL uudistuu musiikin osalta verkkaisesti, mutta harkittuja askeleita kuitenkin otetaan. Uusimpia käänteitä ovat konemusiikin, dancen ja ambientin sekä progressiivinen rockin uudet luokat. Kirjastojen progetarjontaa voidaan kuvailla nyt luokkaan 78.89113. Uutisia hiljattain perustetuista progehyllyistä on kuulunut ainakin Kuopion ja Tampereen pääkirjastoista.

Turun pääkirjastossa progeluokan esilletuonti aloitettiin kesällä 2016. Ensimmäiset CD-levyt luetteloitiin uuteen luokkaan ennen juhannusta. Kirjallisuus, LP-levyt, nuotit ja muut aineistot tulevat käsittelyyn hieman myöhemmin.

Näkyvää tulosta on syntynyt nopeasti. Asiakaspalvelun kannalta olennaiset muutokset tietueiden kuvailuun ja tilojen opastukseen käynnistyivät viivyttelemättä. Heinäkuussa uudella paikalla on esillä joitakin satoja CD-levyjä. Ero vanhan ja uuden järjestyksen välillä tuntuu.

Turun musiikkikirjaston opastus ohjaa nykyisin myös kohti progea. Uusi progressivisen rockin luokka otettiin käyttöön Turun pääkirjastossa kesäkuussa 2016.

Turun musiikkikirjaston opastus ohjaa nykyisin myös kohti progea. Uusi progressiivisen rockin luokka otettiin käyttöön Turun pääkirjastossa kesäkuussa 2016.

Luokituksen tarkentuminen on tervetullutta. Aineistojen keskellä navigointia tulee viedä mahdollisimman loogisesti eteenpäin, yhtä lailla verkossa kuin kirjastossakin. Asiakaspalvelua ja musiikkikokonaisuuksien hahmottamista helpottavaa kehittämistä tehdään kirjastoissa myös ilman uusien luokkien apua. Musiikkikirjastoissa on ollut jo vuosia käytössä erilaisia ryhmittelyjä, jotka toimivat genren mukaisena houkuttimena. Virikkeellisyys ulottuu hyllyjärjestyksen rinnalla myös verkkokirjastoihin.

Muutamat pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastot käyttävät kirjastoluokan perään asettuvaa tunnusta PROGE. Mielikuva kirjaston ”progeosastosta” syntyy jo verkossa.

Turussa aloitettiin populaari- ja taidemusiikin esillepanon muokkaus jo kauan ennen progressiivisen rockin omaa lokeroa. Suurten ryhmien CD-kokoelmista on vuosien varrella kehkeytynyt massiivisia kokonaisuuksia, joita on ollut hankala hahmottaa. Niin sanotuista ”aiheryhmistä”, ohjataan nyt kohti helpommin omaksuttavia sisältökokonaisuuksia.

Turussa pohdinnassa ollut säveltäjälähtöisyys hahmottui Sibelius-hyllyksi vuonna 2011. Heinäkuussa 2016 säveltäjähyllyjä on jo 16. Yksi merkittävä taidemusiikin luokituksen kömpelyys jäi sivummalle kun elokuvien soundtrackit (78.355) ohjattiin kirjastojärjestelmän sisällä uuteen sijaintiin elokuvamusiikiksi eikä enää taidemusiikkiin. Näin sekä score- että rocksoundtrackit sijaitsevat oivallisen kattotermin alla, vaikka luokitus säilyy ennallaan. Samaa ajatusta toteutetaan bluesin ja jazzin kanssa, myöhemmin myös muissa musiikkigenreissä.

VaskiFinnan haku etsiytyy uuden ryhmittelyn ansiosta suoraan genreen. Kattotermit jäävät taakse kun Pink Floydin albumin sijaintina näkyy Progressiivinen rock. Aiempi sijaintipaikka ja aiheryhmä Populaarimusiikki tuntuu äkisti vanhalta.

Kehityksestä voivat hyötyä kaikki Vaski-seudun kirjastot. Yhden klikkauksen päässä oleva tarkempi kuvailu avaa sisältöä lisää.

VaskiPinkFloydAtomII 2016-07-21 kello 10.28.08

Entä miltä Turun Vanhan kirjastotalon progehylly näyttää? Heinäkuussa 2016 jo aika hyvältä. Voin kuvitella asiakkaan kokemasta ehkä osan kun Kansas, Pink Floyd, Porcupine Tree, Transatlantic, Yes ja monet muut ikään kuin voimaantuvat toisistaan.

Työ progen parissa jatkuu yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Uuden hyllyn perustaminen on lisännyt hankintaehdotuksia. Kun kokonaisuus on helpompi mieltää ja kokea, niin puutteetkin tulevat esiin aiempaa selkeämmin. Levyjen väliin sopii hyvin myös muutama kirjavinkki.

Progehyllyä ja kirjaopaste Turun musiikkikirjastossa 2016.

Teksti ja kuvat: Tuomas Pelttari

 

 

Lastuja Liisankadulta – Svart Recordsin kulttuuriteko Heikki Poroilan kokemana

Heikki Poroila kirjoittaa Svart Recordsin ja Ylen yhteistyönä tuotetuista julkaisusarjoista Pop Liisa ja Jazz Liisa. Ensi kertaa levylle päätyneet kahdeksan harvinaista livetallennetta ilmestyivät keväällä 2016.

* * *

Lähinnä metallin ja punkin vinyylijulkaisemiseen keskittynyt turkulainen Svart Records on käynnistänyt äänitejulkaisuhankkeen, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa. Kysymys on musiikista, jonka olemassaolosta varsin harva on ollut tietoinen. Yleisradion Liisankadun studiosta vuosina 1972–1977 lähetetyt konsertit taltioivat merkittävän jakson suomalaisen jazzin ja progressiivisen rockin historiaa, vaikka asiaa ei aikanaan välttämättä sellaisena ymmärretty ja koettu. Näissä konserteissa esiintyivät aikakauden keskeiset muusikot ja toisaalta talteen saatiin esityksiä kokoonpanoilta, jotka eivät koskaan julkaisseet virallisia levytyksiä.

Levyjen saatetekstitkään eivät paljasta, kuka nämä suorien radiokonserttien äänitykset ”löysi” kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta kunnia alkuperäisestä ideasta kuuluu muusikko ja toimittaja Erkki Lehtolalle ja toimittajille Matti Konttinen, Matti Poijärvi ja Jaakko Tahkolahti, joiden isännöimänä 34 sessiota järjestettiin ja lähetettiin. Vuodesta 1974 tuottajana toimi Jake Nyman. Muutama alkuperäisistä nauhoista on tuhoutunut, kun niitä oli käytetty ”säästösyistä” muihin tarkoituksiin, mutta nyt useimmat konsertit on mahdollista kuunnella uudelleen 2010-luvun ihmisen aistien kautta ja moderneina tallenteina.

Svart Recordsin kunnianhimoisena aikomuksena on tarjota kaikki säilyneet konsertit kahtena sarjana. Jazz Liisa kokoaa yhteen esitykset, joita on pidetty enemmän jazzin perinteeseen liittyvinä, Pop Liisa puolestaan ne, joiden musiikki kuuluu 1970-luvun progen piiriin. Rajanveto on monessa tapauksessa mielivaltainen, eikä siksi ole yllättävää, että samoja muusikoita löytyy molemmista sarjoista. En tiedä, palveleeko tämä ryhmittely tänä päivänä varsinaisesti ketään tai mitään, niin paljon enemmän yhteistä kuultavalla musiikilla on kuin erottavaa. Näillä nyt kuitenkin mennään.

Levyjen liitetekstit ovat kaikki englanninkielisiä, joten markkinoita uskotaan löytyvän Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Haluan uskoa siihen myös itse, niin kovatasoista tarjontaa levyillä on. Taustatekstit ovat Juha Henrikssonin (jazz) ja Arttu Seppäsen (proge) käsialaa. Tekstit ovat asiantuntevia ja niihin on saatu hienosti mukaan muusikoiden omia muisteluksia ja tuoreita kommentteja. Niitä on niin kiinnostavaa lukea, että kerrankin olen selvästi pettynyt siihen, ettei tekstiä ole enemmän. Tuottaja Juha Nikulainen on pitänyt lankoja kokeneissa käsissään. Kaikesta huomaa, ettei asialla olla ensimmäistä kertaa. Pauli Saastamoinen on masteroinut nauhat Finnvoxin studiossa 2015 ja jälki on hienoa, neljä vuosikymmentä kuuluu lopputuloksesta pelkästään myönteisessä mielessä.

* * *

Kun tätä kirjoitan, sarjasta on ilmestynyt neljä ensimmäistä levyllistä, kaikkiaan kahdeksan noin 40 minuutin mittaista konserttia. Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa varsinaisia ”levyarvosteluja”, jollaiset jätän itseäni paremmille asiantuntijoille. Haluan kuitenkin kertoa joistakin ajatuksista, joita näiden konserttien kuunteleminen noin neljä vuosikymmentä myöhemmin herättää. Olin tuolloin itse nuori aikuinen ja aktiivinen progen kuuntelija, vaikka nämä konsertit menivät kyllä aikoinaan täysin ohi korvien. Kuuntelukokemus on siksi sekä nostalginen että ajankohtainen.

1970-luvun alussa Love Records oli jo kovassa vauhdissa ja sen julkaisuohjelmaan mahtuivat ideologisesti sekä jazz että proge yhtä hyvin. Tasavallan Presidentti ja Wigwam olivat taloudellisestikin hyvin menestyneitä Loven levyttäjiä, samoin Jukka Tolonen. Sen sijaan jazz-albumien julkaiseminen oli suhteellisen verkkaista myös Lovella, vaikka taustalla häärineet Christian Schwindt ja Henrik Otto Donner epäilemättä niitäkin halusivat julkaista. Ensimmäiset kotimaisen jazzin levytykset ilmestyivät vasta 1974 (Juhani Aaltosen Etiquette) ja 1975 (Olli Ahvenlahden Bandstand). Jatkossakin julkaisutahti oli melko harvaa, enkä ainakaan minä tiedä, oliko syynä pelkästään arveltu vähäinen myynti. Esimerkiksi Make Lievonen pääsi tekemään ja julkaisemaan oman albumin vasta vuonna 1977 (Make Lievonen), vaikka Taivaantemppelin esitysten (kaikki Lievosen sävellyksiä ja erittäin hienoja jokainen) perusteella sille olisi voinut veikata kysyntää jo paljon aikaisemmin.

JazzLiisa0104 slider

Levysarjan aloittava Unisono Quartet esiintyi Liisankadulla 26.9.1973. Vaikka kokoonpanossa on kolme samaa muusikkoa kuin vuonna 1975 julkaistulla albumilla Unisono, musiikki kuulostaa aluksi vähemmän omaperäiseltä, Paroni Paakkunaisen sopraano epävireiseltä ja Olli Ahvenlahden sävelsuoni löysemmin sykkivältä. Vähän tylsän aloituksen (Long Tandem) jälkeen taso kuitenkin nousee ja pelkästään omaa musiikkiaan esittävä kokoonpano alkaa lunastaa julkaistun albumin synnyttämiä odotuksia ja kuullaan jopa Reiska Laineen rumpusoolo (Paakkunaisen sävellyksessä Totuuden aarreaitta). Setin viimeisenä kuultava Make Lievosen sävellys Incarnation on vahva kokonaisuus ja johdattelee kuin itsestään sarjan kakkoskonserttiin.

Lievosen johtama Taivaantemppeli on niitä kokoonpanoja, jotka eivät koskaan levyttäneet mitään virallisesti, joten 21.1.1973 taltioitu konserttiesiintyminen on sitäkin arvokkaampi. Osa Liisankadulla soittaneista muusikoista oli kokeneita, tunnettuja ja arvostettuja ammattilaisia. Eivät kuitenkaan kaikki, ja tämä tekee näistä kuuntelukokemuksista erityisen kiinnostavia. Esimerkiksi Pekka Rechardt liittyi vasta seuraavana vuonna Wigwamin riveihin ja tuli sitä kautta tutuksi laajemmalle yleisölle. Soitto kuitenkin on jo kypsää tavaraa ja voi arvata, että se kelpasi työnäytteenä myös Wigwamin kitaristinpaikkaa täytettäessä. Toinen huonommin tunnettu nimi on huilisti Matti Jakola, joka on yhtyeen ainoa puhallinsoittaja. Ahvenlahti on mukana nytkin ja vahvaa lyömäsoitinosastoa edustavat Upi Sorvali ja Tapani ”Nappi” Ikonen. Setin kaksi ensimmäistä jaksoa antavat lähinnä kaikille mahdollisuuden näyttää soittajankykynsä, mutta setin päättävä Lisa on sävellyksenäkin vaikuttava saavutus, ehkä jopa lähempänä mietiskelevää progea kuin fuusiojazzia.

* * *

Huhtikuun 4. päivänä 1973 Liisankadulla esiintyi poikkeuksellisen kiinnostava tilapäinen kokoonpano eli Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band, jonka kokoonpano kertoo mainiosti siitä, miten näkymätön jazz- ja progemuusikoiden raja tuohon aikaan oli, jos nyt rajasta edes voidaan puhua. Tolosen kanssa soittavat Wigwamin komppiryhmä PohjolaÖsterberg (Pekka Pohjola soittaa myös viulua!) ja Pekka Pöyryn lisäksi sooloilemassa on myös trumpetisti Mike Pohjola. Komppia tuplaamassa ovat Heikki Virtanen ja Reiska Laine kuten jo albumilla Tolonen! Tolosen tutut sävellykset Ramblin’ ja A Warm Trip With Taija saavat hyvin jazzillista kyytiä, eikä varsinkaan jälkimmäisen alkuperäisestä ilmavasta lattaritunnelmasta ole jätetty paljon jäljelle. Sooloimprovisaatioita riittää, joten tarjolla ollut rajallinen aika saadaan kulumaan kahden sävellyksen puitteissa.

Jazz Liisojen ehkä erikoisimman kokoonpanon tarjoaa 23.4.1975 esiintynyt KOM-kvartetti. Pianisti-säveltäjä Eero Ojasen johtaman yhtyeen kitaristina toimi Tasavallan Presidentistä loikannut Jukka Hauru, bassossa oli Tapani Tamminen ja rummuissa Ari Valtonen. Liisankadulla mukana olivat myös Teatterikorkean laulunopettajana myöhemmin pitkään toiminut Eija Orpana ja näyttelijä Pertti Melasniemi, joka lähinnä kyllä vain ”laulaa”. Sävellykset ovat Ojasen ja Haurun käsialaa, eikä tässä nyt soiteta ajan poliittisen laulun nuottien mukaan, vaikka laulutapa ja Claes Anderssonin tekstit (Anderssonin ja Tommy Tabermanin suomennoksina) siihen suuntaan saattavat ajatuksia viedäkin. Pääosa musiikista on soittajien energistä irrottelua lyhyiden puhe- ja laulujaksojen välissä. Ojasen sujuvaa ja oivaltavaa pianismia on erityisen miellyttävää kuulla näin keskeisessä roolissa, kun hän poliittisen laulun kuvioissa niin usein joutui tyytymään yksinkertaiseen säestäjän rooliin. Oivaa ajankuvaa tarjoaa KOM-kvartetin esityksen avaava Matti Konttisen lakoninen juonto. Tästä ei kuivakan asiallista perisuomalaista sisäänhuutoa enää paremmaksi saa!

* * *

Vaikka Liisankadun äänitykset tehtiin studiossa, soittajille oli tarjolla satapäinen paikalla ollut yleisö (studio oli poikkeuksellisen kokoinen, koska se oli toiminut aikaisemmin elokuvastudiona) ja suorana lähetettävän lähetyksen tuottama ylimääräinen jännitys. Jokusen pienen epävireyden saattaa tarkkaan kuunnellen erottaakin, mutta yleisesti ottaen homma toimii erittäin ammattimaisesti, vaikka tilanne oli monelle soittajalle aivan uusi. Kaikenlaista yllätystä kuitenkin riitti, eihän tekniikka koskaan toimi ihan kuten toivottaisiin.

Myös Tasavallan Presidentin esitystä 12.9.1973 riivasivat äänitystekniset vaikeudet, joiden takia vain 34 minuuttia melkein tunnin pituisesta sessiosta on kyetty saamaan kuuntelukuntoon. Eerojen Koivistoinen ja Raittinen bravuuri Lennosta kii kuullaan melkein 20-minuuttisena järkäleenä, josta tehtiin seuraavana vuonna englanninkielinen versio albumille Milky Way Moses. Vielä hurjemman muodonmuutoksen on kokenut Tolosen sävellys Dance albumilta Lambert Land. Se on tungettu kahden pitkän improvisoidun jakson (Raittinen mukana ääntelemässä) väliin niin, että pitkän ajan epäilin virhettä levyn tiedoissa. Tästä versiosta en itse ollut erityisen innostunut, siinä on vähän liikaa näyttämisen tuntua se varsinainen sävellys kuin anteeksipyyntönä myös mukana. Tolonenkaan ei oikein keksi mitään uutta, vaikka kyseessä on hänen oma sävellyksensä. Pressan osuus onkin minulle jonkinasteinen pettymys.

Kiinnostava harvinaisuus tulee heti perään: Jukka Hauru & Superkings esiintyi 10.10.1973. Kokoonpano oli aikakauden suomalaisessa musiikissa poikkeuksellinen, sillä Ahvenlahden, Heikki Virtasen, Reiska Laineen ja Vesa Aaltosen lisäksi yhtyeessä oli mukana viulisti Juhani Poutanen, jonka bändi Jupu Group esiintyi Liisankadulla myöhemmin. Poutasen rooli onkin hyvin keskeinen, erityisesti Haurun sävellyksessä Twilight Time, jolla kuullaan suomalaisittain harvinaista jazz-viulunsooloilua. Poutanen kehuu liitteessä Haurua sekä muusikkona että Zappan kaltaisena vaativana, mutta musiikkiin keskittyneenä bändinjohtajana. Poutanen pohdiskelee mielenkiintoisesti, että Haurun vetäytyminen muusikon ja kitaristin uralta saattoi johtua siitä, että Suomessa oli tuolloin useita huippukitaristeja kuten Jukka Tolonen, eikä siinä helpolla päässyt varjosta esiin. Ei välttämättä ihan huono selitys.

Bändin nimi oli Haurun mukaan pelkkä vitsi, soittajistohan oli pääosin ollut mukana jo vuonna 1972 julkaistulla albumilla Information, mutta ilman mitään bändinimeä. Vitsi liittyy aikakaudelle yleisiin hajonneista huippuyhtyeistä koottuihin ”superyhtyeisiin” kuten Creamiin. Todellisuudessa Haurun yhtyeessä soittivat satunnaisesti monet muutkin, eikä se koskaan vakiintunut ja levyttänyt omalla nimellään.

* * *

Turha teeskennellä, kyllä minäkin odotin suurimmalla uteliaisuudella sitä, mitä Wigwam oli saanut aikaan lyhyen session puitteissa ja keskellä hajoamisprosessiaan. Liisankadun esityksessä 7.11.1973 bändi saa paljon huomiota osakseen, mutta mukana oli myös ylimääräistä jännitettä, kun Ronnie Österbergin bassorumpu hajosi kesken harjoitusten ja soittaja uhkasi häipyä paikalta (hän olisi myös halunnut soittaa vain Jim Pembroken sävellyksiä – muistan itse Vanhalla ylioppilastalolla Wigwamin konsertin, jossa Pembroke ei päässyt missään vaiheessa laulamaan, koska muut vaan jammailivat loputtomasti ja Jim joutui tyytymään tamburiinin paukuttamiseen tuolilla istuen koko konsertin ajan!). Esityksiä nyt jälkeenpäin arvioinut Jukka Gustavson pitää niitä kokoonpanon parhaisiin live-esityksiin kuuluvina, vaikka tilanne Liisankadulla oli kireä ja osin kaoottinen. Wigwam hajosi pian tämän jälkeen, mutta ei sitä kyllä esityksistä voi kuulla.

Muista konserteista poiketen Wigwamilta on otettu mukaan myös harjoittelukappale eli John Lennonin Imagine, jota ei aikoinaan lähetetty eetteriin. Muu ohjelmisto tasapainottelee siten, että Pohjolan ja Gustavsonin (Fairyport) sävellysten välissä kuullaan kaksi Pembroken laulua (Marvelry Skimmer & Grass For Blades), kaikki tuttua albumitavaraa. Kaikki kunnia muillekin yrittäjille, mutta kyllä Wigwamiin vaan oli pakkautunut käsittämättömän paljon kunnianhimoisia säveltäjiä! En ole koskaan pitänyt Gustavsonin lauluäänestä ja -tavasta, mutta loistava säveltäjä hän on aina ollut. Pekka Pohjola ei koskaan soita huonosti ja on nytkin hyvin esillä, sillä basso on miksattu kunnolla kuultavaksi. Kun Wigwamin julkinen setti alkaa edellisenä vuonna Pohjolan soololevyllä julkaistulla Nipistyksellä, kylmät väreet kulkevat pitkin selkää. Tätä on suomalainen proge parhaimmillaan!

Sarjan ehdottomiin harvinaisuuksiin kuuluu Sami Hurmerinnan bändi Taivaanvuohi, joka esiintyi 5.12.1973 soittaen pelkästään Hurmerinnan sävellyksiä ja yhden Frank Zappa -coverin (Orange County Lumber Truck ei ole huono esitys, muttei tuo myöskään tuota mitään varsinaisesti uutta esiin eikä laulaja Tarmo Rosenlund oikein pärjää Napoleon Murphy Brockin matkijana). Tämän taltioinnin perusteella voi pitää jossain määrin yllättävänä sitä, että Hurmerinta pääsi tekemään oman albumin vasta viisi vuotta myöhemmin eli 1978. Soittotaito ja sävellyskyky olivat nimittäin varsin pitkällä jo Liisankadun aikoihin. Hurmerinta muistelee itse esiintymistilanteen olleen bändin kokemattomille jäsenille kova pala, kun tuottaja Erkki Lehtola seisoi sekuntikellon kanssa odottamassa shown alkamista: ”I glanced at our drummer Ismo Räisänen and oh, he was so pale.” Taivaanvuohi teki Love Recordsille joitakin demoäänityksiä, mutta keväällä 1974 yhtye hajosi ja levytysprojekti loppui siihen. Onneksi tämä sessio kuitenkin saatiin talteen, sillä koko yhtye soittaa ammattimaisen varmasti, vaikka Hurmerinta ja Pertti ”Pepa” Päivinen ryöstävätkin pääroolin. Basisti Urpo Siitonen on rumpali Ismo Räisäsen tavoin minulle uusi nimi, mutta homma hoituu erinomaisesti molemmilta. Hurmerinnan sävellykset ovat suorastaan yllättävän hyviä ja olisivat ehkä toimineet puhtaina instrumentaaleina vielä tätäkin paremmin.

Heikki Poroila

PS.

Jutun jo kirjoitettuani tulin ajatelleeksi näitä Liisankadun konsertteja ja koko musiikkialaa myös naisnäkökulmasta. Sitähän ei käytännössä ollut ollenkaan, kenttä oli täysin miesten hallitsema, Eija Orpanan laulu säännön vahvistavana poikkeuksena. Tuona aikana eläneelle tilanne ei tietenkään ole outo, naismuusikoita ei progen ja jazzin puolella kerta kaikkiaan ollut, vaikka heidän hyvin keskeinen roolinsa iskelmälaulun puolella oli pitkäaikainen ja vahva perinne.

1970-luvulla naisten tasa-arvoisuutta miesten rinnalla kyllä osattiin jo ääneen vaatia, mutta en kykene kaivamaan muististani mitään näihin musiikkikuvioihin liittyvää polemiikkia. Musiikkialalla ei välttämättä sinänsä syrjitty naisia, mutta äijien johtamassa musiikkibisneksessä naisilla oli oma soma roolinsa, jonka puitteissa arvostus oli syytä hankkia. En silti usko, että sen paremmin Ylen kuin miesmuusikoiden puolelta olisi vastusteltu, jos mukaan olisi ollut tarjolla saman luokan naismuusikoita tai peräti naisten oma bändi. Ne ajat olivat Suomessa kuitenkin vasta edessäpäin. Onneksi sentään edes siellä.

Mukaan Musiikin ytimeen – upoke valmis verkkokirjastoihin, blogeihin ja kirjastojen kotisivuille

Kirjastosi musiikkitapahtumat ja uutiset valtakunnalliseen levitykseen

Musiikkikirjastot.fi:n etusivulta tuttu upoke Musiikin ytimessä on saatu kirjastolevitykseen. Upoke toimii nyt sekä verkkokirjastoissa, kotisivuilla että blogialustoilla – myös https-sivuilla.

Upoke laajentaa kirjastosi verkkofoorumeiden tarjontaa kompaktisti. Yksi uusimmista esimerkeistä Musiikin ytimestä on huhtikuussa 2016 uudistetun VaskiFinnan musiikkisivu. Tämän lisäksi Musiikin ytimessä ovat esimerkiksi pääkaupunkiseudun uusi HelMet Musiikki, Lahden konservatorion musiikkikirjasto ja Riihimäen kirjaston musiikkisivu.

Toimintaa esiin

Upokkeen tavoitteena on tuottaa helposti omaksuttava ajankohtaisruutu suomalaiseen musiikkikirjastomaailmaan, sen palveluihin ja toimintaan. Musiikin ytimessä saat kirjastosi asiakastiedotusta ja tapahtumavinkkejä esiin paikallisesti, seudullisesti ja maanlaajuisesti. Tiedotus on suunnattu kaikille asiakkaille: yhtä lailla kirjastosi vakiasiakkaan, kirjastokeikkaa suunnittelevan artistin kuin alasta kiinnostuneen ammattilaisen katsantokulmaan.

Enemmän kuin upoke

Musiikin ytimessä toimii upokkeen takana blogina. Upokekuvien nostouutiset jäävät blogipuolelle pysyvästi – osaksi laajaa arkistoa, jonka kaikki jutut asiasanoitetaan. Aiemmat artikkelit ja uutiset ovat löydettävissä koontisivun hakuruudun kautta. Koontisivu on helppo tapa palata uutisvirtaan. Samalla voi helposti seurata muiden kirjastojen tapahtumakehitystä. Hakuja voi tehdä esimerkiksi kirjaston, paikkakunnan tai aiheen mukaan.

Miten mukaan Musiikin ytimeen?

Upoketta ja blogia toimitetaan yhteistyössä musiikkikirjastojen kesken. Keskimäärin kymmenen ruudun laajuinen upoke tiedottaa siitä, mistä toimitukseen (pelttari@gmail.com) päin vinkkaat. Jos kirjastolla on valmis tapahtumajuliste, niin laita se postiin mukaan liitteeksi. Näin on tapahtumasi saa saman kuvituksen sekä kirjastosi ovelle että valtakunnalliseen flow’hun. Myös logot ja muu kuvitus ovat käyttökelpoisia liitteitä. Formaattina toimii parhaiten jpg.

Ota kirjastosi viestintä mukaan

Musiikkikirjastot.fi ylläpitää upoketta kaikkien kirjastojen hyödynnettäväksi. Kerro siis viestintäväylästä eteenpäin ja näytä kotikirjastosi viestintä- ja someammattilaisille Musiikin ydin. Näytä myös blogin koontisivulta miltä valtakunnallinen esillepääsy näyttää. Vaivalla tehdyt julisteet kannattaa jakaa eteenpäin. Ota toimituksen osoite pelttari@gmail.com mukaan tiedotusrinkiin.

Verkkoviestinnän monitahoisuus vie suuntaan, jossa paikallinen on saman tien seudullista, seudullinen valtakunnallista jne. Kun osallistut, niin paikallinen on myös on valtakunnallista – ja ringissä on mukana sinunkin kirjastosi asiakas.

Lisätietoja ja materiaalia:
Musiikin ytimessä koontisivu ja upoke
Musiikkikirjastot.fi
Materiaalipankki

Tuomas Pelttari
pelttari@gmail.com

muki_logo_pysty

 

Prince Rogers Nelsonin (1958–2016) kosketus

Yksi populaarimusiikin suurimmista on kuollut. Huhtikuun 21. päivä menehtyneen Princen jättämä tyhjiö vavahdutti musiikin ystäviä ympäri maailmaa. Muusikko Prince Rogers Nelson (1958–2016) nousi supertähdeksi albumilla Purple Rain. Kesällä 1984 julkaistu Prince And The Revolutionin levytys piti Yhdysvaltojen albumilistan ykkössijaa hallussaan lähes kuusi kuukautta.

Olin herkässä iässä kun Purple Rain aloitti vastustamattoman vyörynsä listojen kärkeen. Kesäkuumassa autossa ensi kertaa kuultu single When Doves Cry vei saman tien mukanaan. Princen täysin poikkeuksellinen klangi valtasi vaivatta kaikki solut. Nerokas biisi, joka vakuutti. Sydän hypähti monesti myös albumin kanssa. Let’s Go Crazy? Siis mitä tämä on? Aloitusraidan kiihkeä laulu kuulosti kuin riivatulta, automaattisesti kielletyltä. Tänään seremonian alku tuo kyyneleet silmiin.

Dearly beloved
We are gathered here today
2 get through this thing called life

Electric word life
It means forever and that’s a mighty long time
But I’m here 2 tell u
There’s something else
The afterworld

A world of never ending happiness
U can always see the sun, day or night

So when u call up that shrink in Beverly Hills
U know the one – Dr Everything’ll Be Alright
Instead of asking him how much of your time is left
Ask him how much of your mind, baby

’Cuz in this life
Things are much harder than in the afterworld
In this life
You’re on your own.

Albumitasolla Prince And The Revolution oli uuden luovuuden harjalla. Multi-instrumentalistin johtama kuudes studioalbumi Purple Rain Soundtrack pursusi halua olla paras. Ensi kertaa Prince oli myös luonut musiikilleen helposti lähestyttävän taustan. Ehkä elokuva oli juuri sitä, mitä Princen ura eniten tarvitsi. Leffa tarjosi portin Princen elämään, ei niin helppoon selviytymistarinaan. Fiktiota, johon oli kylvetty koskettavan tositarinan siemen, ehkä useitakin.

Levyn edetessä juonellisuuden pelastava voima toimii ällistyttävän hyvin. Viitekehystä vasten on helpompi ottaa vastaan esimerkiksi popimmat palat Take Me With You ja I Would Die For You. Elokuvallisen vahvuuden vuoksi kaikki yhdeksän biisiä kuuluvat yhteen ilman elokuvaakin. Toimivan soundtrackin kenties tärkein piirre.

Prince sukelsi orgastisempaan toteutukseen tosissaan. Let’s Go Crazyn paholaismainen kitarointi, Take Me With Youn viettely, valitsemisen vaikeus/jätetyn kohtalo raidalla The Beautiful Ones, häkellyttävän estoton Darling Nikki. Nimiraita Purple Rain lienee universumin kauneimpia sävellyksiä koskaan. Prince osoitti kykynsä kitaristina jo ensialbumista lähtien, mutta nyt kaikki tiesivät artistin nerokkuuden.

Princen levytysura alkoi poikkeuksellisesti. Warner Bros. otti suojiinsa nuoren artistin, joka tiesi mitä halusi. Jo ensimmäisestä albumista lähtien Princen sallittiin toteuttaa musiikkiaan omaehtoisesti. Häkellyttävän lahjakas ja työorientoitunut taiteilija tuotti, sovitti, sävelsi ja esitti musiikkinsa omin päin. 19 vuoden ikäisen Princen rohkea ensialbumi For You ei breikannut mainstreamiin, mutta raidat Soft And Wet ja I’m Yours tuovat esiin itsevarman musiikintekijän.

Näkemyksellisyys kasvoi nopeasti. Vuonna 1979 julkaistu kakkosalbumi Prince sisälsi pienet hitit I Wanna Be Your Lover ja Why You Wanna Treat Me So Bad? Musiikin suunta muuttui syksyllä 1980 ilmestyneellä albumilla Dirty Mind. Peittelemättömämpi seksuaalisuus näkyi myös levyn mustavalkoisessa kansikuvassa. Dirty Mind antoi viitteitä robotoidumman hengen sisäistämisestä. Minneapolis-soundiksikin kutsuttu perkussiivisen viettelevä eroottinen klangi kehittyi parissa kolmessa vuodessa tavaramerkiksi, josta pystyi tunnistamaan Princen hitit ensi sekunneista.

Controversy ja tupla-albumi 1999 toivat Princen hieman isommin esiin. Tuntui siltä, että populaarimusiikissa odotettiin uutta vaihdetta. 80-luvun alussa toteutuikin merkittävä muutos populaarimusiikin kulutuksessa. Ajan henki kulki Yhdysvaltojen ja maailmanlaajuisen musiikkibisneksen sisällä niin, että mustien ja valkoisten muusikoiden kesken syntyi uudenlaista tasa-arvoa. Michael Jackson, Lionel Richie sekä hieman myöhemmin Janet Jackson ja Whitney Houston nousivat Billboardin R&B-listan lisäksi myös mainstream-listan Billboard 200 kärkisijoille. Myös kuubalais-amerikkalainen Gloria Estefan nousi maailmantähdeksi. Eurooppalainen yleisö otti musiikin avosylin vastaan.

Samoihin aikoihin Prince Rogers Nelsonin musiikki muotoutui yhä vastustamattomammaksi. Prince And The Revolution tulisi vielä olemaan maailmankuulu. Matkaa supertähteyteen alusti syksyllä -83 julkaistu 1999 ja sen singlet. Erityisesti nimikappale ja Little Red Corvette loivat pohjaa vastaanottaa Princen karisma. Ja me olimme valmiita.

Lepää rauhassa, Prince.

Tuomas Pelttari

Aloittelija fuusion ääressä – sisältöjä kirjastosta ja ehkä verkostakin

Tottumattomalle hieman möhkälemäinen genre tuo jazz. Olen huomannut, että tätä Suurta Musiikin Aarreaittaa on hankala hahmottaa. Kenen musiikista edes aloittaisin? Kuin huomaamatta avukseni on saapunut fuusio. Joitain vuosia sitten heräsin kuuntelemaan tarkemmin kitaristi Allan Holdsworthin musiikkia. Bassotaiteilija Pekka Pohjolan laadukas diskografia oli osittain tuttu jo teini-ikäisestä, mutten nuorena vielä ymmärtänyt kuulemaani fuusiojazziksi.

Jazz ja fuusiomusiikki on iskenyt uudestaan ja aiempaa voimakkaammin. Sain onnekkaasti käsiini pari varhaista Pat Methenyn levytystä. Erityiseksi aarteeksi osoittautui As Falls Wichita, So Falls Wichita Falls vuodelta 1981. LP on kreditoitu yhteistyöksi kosketinsoittaja Lyle Maysin kanssa. Edelleen tuntuu siltä, että A-puolen yli 20 minuuttinen nimikappale on kuolematon. Yhtä suureksi aarteeksi näyttää kasvavan Offramp vuodelta 1982. Huippumuusikoista koostuva Pat Metheny Group on kait aina loistavassa vedossa.

Yritin etsiä netistä lisää musiikkia netistä levyjen rinnalle. Kitaristivelho Methenyn diskografiaa läpikäydessä huomasin, että artistin varhaisia levytyksiä on yllättävän vaikeaa löytää verkosta. Yhtenä syynä on ECM Recordsin pitäytyminen musiikin striimauspalveluiden ulottumattomissa. Esimerkiksi Spotify ja Apple Music eivät tarjoa Methenyn ECM-levytyksiä 1976–1984 lainkaan (tilanne 3/2016). Ehkä levy-yhtiön sielu ja tuottaja Manfred Eicher ei yksinkertaisesti luota striimaukseen.

Eteen sattui toinenkin hidaste. Discogs tarjosi albumin Bright Size Life rinnalla kätevää videolinkkiä, mutta musiikin sijaan sain tylyn vastauksen: – Tämä video sisältää kumppanin Kontor New Media Music sisältöä, ja sen näyttäminen on estetty maassasi tekijänoikeusseikkojen vuoksi. Iso osa Pat Methenyn musiikista näyttää olevan kiven takana myös YouTubessa.

* * *

Onneksi musiikkikirjastoissa pidetään huolta jazzkokoelmista. Turun seudun Vaski-asiakkailla on varattavissa hyvä kokoelma Methenyä koko pitkän uran ajalta. Miten kirjastoista lainattava musiikki sitten menee lainaksi? Pääkaupunkiseudulta kuuluu valtamediasta poikkeava viesti: musiikin lainaus selkeässä kasvussa HelMet-musiikkivarastosta. Samaan aikaan uutisointi levy-yhtiöiden myyntivoiton kaventumisesta toistuu toistumistaan.

Kun Helsingin Sanomien artikkeli tuntuu selkeästi bisnesvetoiselta, HelMet-uutinen pohjaa lopulta hyvin dokumentoituun sisältöön. Lainauksen kasvu mitataan toki bisnekseenkin soveltuvin prosentein, mutta HelMet-musiikkivarastolla on mahdotonta tehdä bisnestä. Vantaan Tikkurilassa sijaitseva musiikin tyyssija – jota kutsutaan myös nimellä Saundiholvi – on mitä riemastuttavin esimerkki siitä, että kirjaston tulee vastakin keskittyä sisältöihin, niiden löydettävyyteen ja saatavuuteen. Mikä parasta, HelMet-asiakkaat eivät joudu maksamaan varaamistaan varastoaarteista lainkaan varausmaksua. Hyvällä palvelulla on ansaittua kysyntää.

* * *

Entä miten sujuu vauhtiin päässeen fuusiodiggarin musiikinkulutus? Kirjaston asiakkaana olen enemmän kuin tyytyväinen. Edellä mainitun ECM Recordsin tuotantoa on Vaskin verkkokirjaston listauksen mukaan lukien yli 900 viitettä. Tähän tarjontaan eivät striimauspalveluiden tuottajat pysty.

Seuraavaksi pitää varata aikaa, käydä kirjastokokoelmien ääreen – ja laittaa levy soimaan.

Tuomas Pelttari

Lue lisää:
Mitä musiikkia Spotifyssa ei ole? Musiikkilistaukseen artikkelista Spotifysta puuttuvat levyt.

 

Musiikkitapahtumien taiasta kirjastossa

Tuntuuko kirjastoon töihin tullessa joskus vähän turtuneelta? Siltä, että edes viehättävä kirjastotalo ei tunnu enää yhtä viehättävältä? Jos olet kiinnostunut kirjastoista ja/tai tehnyt pitkän uran kirjastossa, niin saatat haluta lukea eteenpäin. Olen nimittäin keksinyt virikkeellisyyden ylläpitämiseksi rohdon, joka toimii.

Olen aina pitänyt kirjastoista. Taisin pitää niistä jo ennen kuin osasin kunnolla lukea. 70-luvulla ahmin lasten- ja nuortenkirjoja Kiikalan kirkonkylän kirjastossa. Tuosta rivitalon päässä sijainneesta kotoisesta paikasta sain ensimmäisen kirjastokorttini. Olin vapaa lukemaan mitä halusin. Myöhemmin löysin Salon kirjastosta musiikkia. Kuuntelimme innokkaasti levyjä pienen pöydän ääressä, arvokkaiden kirjasarjojen käsikirjastomaisen tuoksun ympäröimänä. Paljon myöhemmin pääsin työhön Turun musiikkikirjastoon. Aurajoen rannassa pääsin käsiksi siihen, mitä olin kait halunnut koko ajan: päästä kuuntelemaan kaikkea mahdollista.

* * *

Jännitys iskee jo Vähätorilla. Turun Vanhaa kirjastotaloa lähestyessä alkaa hieman kihelmöidä. Onkohan luennoija tai bändi hyvä? Jaa, Musiikin Stagella on jo vähän tungosta. No, ehkä onnistun saamaan vielä hyvän paikan. Viimeksi jännitin sitäkin, miten ranskalaissäveltäjä Lili Boulangerin teokset toimivat Stagella, Robert Stormin luennon lomassa. Monet olivat paikalla muistiinpanovihkon kanssa, onhan nuorena menehtynyt Boulanger (18931918) kiinnostava, mutta Suomessa melko tuntematon säveltäjä. Itse vain kuuntelin lumoutuneena.

Vanhan kirjastotalon massiivisuuden keskellä kelpaa keskittyä olennaiseen. Miten mahtava rauha musiikin äärellä, aivan kaupungin ydinkeskustassa. Stormin luento kulkee eteenpäin, kuullaan historiaa ja ällistyttävän kaunista musiikkia, tutkitaan levynkansia isolta screeniltä, keskustellaan, elähdytään. Äänentoisto toimii moitteettomasti. Tilan erinomainen akustiikka on silkka vahinko, mutta miten mahtava sellainen. Kotimatkalla jäin miettimään kokemaani, enemmän kuin tyytyväisenä. Olinko hetken musiikin ytimessä?

Tunnelmaa Turun musiikkikirjastossa 18.2.2016, Vanha kirjastotalo. Robert Stormin luennon aiheena nuorena menehtynyt ranskalaissäveltäjä Lili Boulanger.

Tunnelmaa Turun musiikkikirjastossa 18.2.2016, Vanha kirjastotalo. Robert Stormin luennon aiheena nuorena menehtynyt ranskalaissäveltäjä Lili Boulanger.

Onnistunut musiikkitilaisuus vaatii paljon taustatyötä. Koska en itse ole mukana järjestämässä musiikkikirjaston tapahtumia kuin harvoin, mietin usein musiikkitiimin, viestinnän ja vahtimestarien yhteistyön tulosta. Buukkaukset, viestintä, julisteet, some, Musasto, paikallismedia, Musiikkikirjastot.fi, tilajärjestelyt, screenit, äänentoisto, roudaaminen, palkkiot, kuulutukset, kuvaaminen jne. Miten paljon kiinnostavaa tekemistä! Mitä jos kävisin katsomassa työn tuloksia?

Kirjasto on mahdollista omia itselleen yhä uudestaan. Kirjastoammattilaisen on virkistävää saapua musiikin neuvontaan asiakkaana, katsella ympärilleen ja ihmetellä hetki. Virikkeelliset kokemukset voivat olla paljon enemmän kuin levyjä, kirjoja tai lehtiä. Kirjastojen tapahtumat ovat suolaa, joka voi maustaa omaa musiikkitajua. Minun ei lopulta tarvinnut tehdä kovin paljon. Piti vain rohjeta tapahtumien ääreen, ryhtyä jälleen asiakkaaksi.

Arkea vastaan ”keksimäni” rohto on siis musiikin, kirjastotilan ja osallistumisen yhteisvire. Kerta toisensa jälkeen käy toteen se, että kirjastoammattilaisenkin kannattaa ilman muuta käydä kirjastossa mahdollisimman usein. Musiikkihan kuuluu meille kaikille  mitä moninaisimmin tavoin.

Tuomas Pelttari

Vesa Sirén: Kohtalona Sibelius – matkakirja suureen säveltäjään

Vesa Sirén: Kohtalona Sibelius, 416 s. Otava, 2015. 978-951-1-29105-3.

Musiikkitoimittaja Vesa Sirénin kirjallinen tuotanto Jean Sibeliuksesta jatkui vuonna 2015. Sirénin Aina poltti sikaria – Jean Sibelius aikalaisten silmin (Otava, 2000) on taidemusiikin ystävän perusteoksia. Kymmenen vuotta myöhemmin Sirén voitti Tieto-Finlandia-palkinnon ansiokkaalla 1000-sivuisella kirjallaan Suomalaiset kapellimestaritKohtalona Sibelius palaa tekijänsä Sibelius-intohimoon. Teos on varsin käyttökelpoinen kartta säveltäjän musiikkiin.

Kohtalona Sibelius innosti heti Helsingin kirjamessuista 2015 lähtien. Kirjailijasta välittyi aito into tuottaa helposti lähestyttävä Sibelius-kirja säveltäjän 150-vuotisjuhlaan. Millaista potkua Sirén saisi hieman faninäkökulmaan kallistuvalla kirjoittamisella? Odotusten mukaisesti, todella hyvää.

Alkupuolella oleva kirjallisuuskatsaus tosin kulkee osittain hieman raskaasti. Kyse ei ole rytmin puutteesta. Informaatiota on vain niin paljon, että Sibelius-fanikin voi hieman yllättyä. Todelliseen kerronnan vetoon Sirén pääsee kuvailussa työstään ensimmäistä kirjaansa varten. Olihan Aina poltti sikaria tekijälleen ymmärrettävän elähdyttävä kokemus. Sirén kehuu tekemistä fantastiseksi. En epäile hetkeäkään.

Erityisen kiehtovaa on seurata kronologista tutkimusaineiston esilletuloa. Sirén raportoi uusista lähteistä kuin kirjoittaisi jännitysnäytelmää. Esillä on yhtä lailla kehuja kuin kiistoja kirjailijoiden ja tutkijoiden välillä. Pohdinta on kuitenkin niin eläväistä, että imu ei katoa vaikka kiistan aihe ei olisi tutuimmasta päästä. Yksityiskohdat alkavat elää.

Sama pätee kirjan lukuun IV, Sibelius korvissamme, joka käsittelee Sibelius-taltiointeja. Sirén ottaa kiinni massiivisesta levytysten määrästä eikä päästä itseään helpolla. Aiheesta on tekstiä lähes 100 sivua. Miten ilmeikästä onkaan lukea lennokkaita kuvauksia osallisten kommentein höystettynä. Sibeliusta levyttäneiden kapellimestarien jatkumo on taustoitettu erinomaisesti. Kokemukset, kommentit, kritiikki ja taltiointien vertailu yhdistyvät saumattomasti.

Kirjan lopussa on suosituksia ja vinkkejä Sibelius-intoon. Sirén antaa oivallisia ehdotuksia moneen suuntaan. Tietokirjailijan vetämä laaja verkkofoorumi www.sibelius.fi, ansiokkaat CD-taltioinnit sekä kirjallisuuslistaus ovat helposti hyödynnettäviä esimerkiksi kirjaston asiakkaalle. Jostain syystä Sirén kuitenkin muistaa kirjastot erityisesti kirjallisuuden välittäjinä, ja sivuuttaa musiikkikirjastojen laajan äänitetarjonnan. Kirjassa oman lukunsa saava BIS Recordsin peräti 13 CD-boksin kokonaislevytys löytyy lukuisista yleisistä kirjastoista maksutta. Yleisiin kirjastoihin on pantu pystyyn Sibelius-hyllyjäkin. On myös hyvä muistaa musiikkikirjastojen erinomaiset nuottikokoelmat. Myös suht hintava partituurien sarja Jean Sibelius Works (JSW) on lainattavissa kirjastosta, ainakin kaukolainana. Tammikuussa 2016 koottujen teosten näyttävä nidesarja on edennyt värikkäiden vaiheiden jälkeen jo 26. osaan.

* * *

Sirén kirjoittaa kokeneen ammattilaisen ottein. Tekstin omakohtaisuus on läsnä vahvasti, puheenahan on myös kirjailijan oma tutkimustyö ja Sibelius-fanitus. Jotkut ovat kokeneet Helsingin Sanomien toimittajan ja Otavan julkaiseman kirjailijantyön jotenkin ärsyttäväksi, jopa egotrippailuksi. Rohkenen olla toista mieltä. Sirénin aito intohimo työhönsä välittyy positiivisena kerrontana.

Näin valtavan informaatiomäärän keskellä on vaikeaa tempaista lukija mukaan, mutta Sirén onnistuu. Hän ei korosta itseään, vaan välittää elämyksiään elävästi. Siinä on vissi ero.

Lue lisää:
Sirén, Vesa: Aina poltti sikaria – Jean Sibelius aikalaisten silmin, 735 s. (Otava, 2000. 951-1-14494-4. Uusintapainos: Otava, 2012. 978-951-1-25966-4).
Sirén, Vesa: Suomalaiset kapellimestarit – Sibeliuksesta Saloseen, Kajanuksesta Franckiin, 1 000 s. (Otava, 2010. 978-951-1-21303-1).

Tuomas Pelttari

Musiikkikirjastoista ja levykaupoista

Marraskuun lopulla 2015 julkaistu kirja 12 tuumaa – tarinoita suomalaisista levykaupoista tekee vaikutuksen. Koskaan ennen ei ole voitu lukea yksissä kansissa näin monen levykauppiaan tuntoja. Anssi Monosen toimittaman teoksen kerronta on hyvin valaisevaa. Puheeksi tulee työn motiivit, tarkoitusperät ja realiteetit. Myyntitiskin takaa välittyy lämmin suhde musiikkiin ja osaan kulttuurivaikuttamisessa. Musiikin välittäminen ja sillä inspiroiminen ovat kantavia voimia alan ihmisten arjessa.

Levykauppojen bisnes  jos sitä voi bisnekseksi kutsua  on jälleen murroksessa. Tilaa tehdään sekä uusille että käytetyille LP-levyille. CD kelpaa vielä, mutta suuri buumi on vinyylissä. Formaattikilvan lisäksi jälleenmyynnin rakenne muuttuu. Suuret tavaratalotoimijat vähentävät rajusti musiikkiäänitteiden myyntiä tai ovat lopettaneet sen kokonaan.

Mitä tekee pienyrittäjälevykauppias? Hän innostuu. Omasta levykaupasta voi saada toimeentulon voi ilman hittilevyjen massamyyntiäkin. Pitää vain edetä musiikki edellä, reagoida asiakastarpeisiin ja säilyttää vire. Suomessa säilyy ällistyttävän vireä levykauppakulttuuri, joka sekä uudistuu että retroutuu.

Lukujen tuijottamisesta kohti uutta toimintaa

Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosasto palkittiin Vuoden kirjastokehittäjänä 2015. Metsolaisten tunnelmiin vie Kirjastokaistan toimittama haastattelu. Tästä videosta jäi mieleeni paljon. Yksi asia on se, jota ei sanota. Metsolaiset eivät puhu lainausluvuista tai tilastoista. He puhuvat sisällöistä ja niiden avaamisesta.

Kokoelmien ja sisältöjen avaaminen on aina ollut osa musiikkikirjastotyötä. Kuten kirjastoissa, levykaupoissakin on kyse musiikinkuluttamisen mahdollistamisesta ja kokemusten rikastamisesta. Metsossa uutta on sisältöjen linkittäminen artistivieraiden musiikinteon kokemukseen ja fanitukseen.

Vuosittain kasvavat musiikkiäänitteiden lainausluvut (nuottien lainaushan on tasaista vuosikymmenestä toiseen) ovat muistuma, josta voi olla vaikea päästää irti. Vuosituhannen vaihteen tienoilla ja sen jälkeen oli Turussakin helppoa kiihdyttää kirjaston CD-hankintaa. Kysyntä oli niin kova.

Levyjä saatetaan hankkia kymmennen vuoden takaiseen verrattuna vähemmän, mutta kokoelmien ylläpito ja syventäminen jatkuvat. Samalla kun lainauksessa palataan 90-luvun alkupuolen lukuihin, on musiikkikirjastotoiminnan perusteita mietitty osin uudestaan. Sisältöjä ja tapahtumia tuodaan esiin aiempaa pontevammin.

Nousevat myyntiluvut ja ennätykselliset lainausluvut lämmittävät vain hetkellisesti. Kestävämpää lämmön tunnetta tuottaa ulospäin suutautuva yhteistyö. Monien yhteistyökumppanien tapaan kirjastot toimivat yhdessä myös levykauppiaiden kanssa.

Kirjastoissa tilaa on saanut LP-levyn uusi tuleminen. Raision kirjaston vuosittaiset Vinyyli-iltamat järjestetään helmikuussa 2016 neljättä kertaa. Rovaniemen kirjastossa järjestettiin hiljattain vinyylilevykirppis, samoin Espoon Sellossa. Tampereen Metson musiikkiosasto järjestää Vinyylin paluu -tapahtumia. Retro on noussut esiin asiakkaille, kirjastoille ja kauppialle ihan uudella tasolla.

Veikkaan, että lähivuosina musiikkiliikkeiden ja kirjastojen yhteistyö syvenee. Asiakaspalvelu, verkottuminen, virikkeiden tuottaminen, sisältöjen jakaminen, erikoistuminen, vinyylin paluu, riippumattomuus ja toiminta suurimman bulkkimyynnin ulkopuolella ovat yhteneviä intressejä. Erityisen ilahduttavaa on pienimuotoisten keikkojen järjestäminen. Artisti- ja kirjailijavieraat ovat arkea yhä useammassa musiikkikirjastossa ja levykaupassa.

* * *

Musiikkikirjastot tarvitsevat yhteistyötä ja jalkautumista. Tilastokilvan jäädessä taaemmas voi tapahtua uutta fokusoitumista: samalla kun kaupan on luontevaa lähestyä sisällöillään kirjastoa, kirjastoammattilaiset suuntaavat resursseja myös kohti kaupallisia toimijoita.

Ja jos kosketus kirjaston musiikkisisältöihin uhkaa väliaikaisesti ohentua, niin 12 tuumaa voi olla avuksi. Vannoutuneen levykauppiaan asenne paikallisena musiikkilähettiläänä on jotain maagista. Musiikkikirjastonhoitajan rooli asiakaspalvelijana ei poikkea tästä kovin paljon. Levykauppiaat muistuttavat meitä tarinoillaan olennaisesta. Siitä mikä asiakaspalvelun ja musiikkikirjastotyön eetokseen kuuluu lähtemättömästi. Tuloksenteon ja lainaustilastojen sijaan se on Itse Musiikki.

Aleksi Pahkala, Stupido Shop: ”Meidän missio oli kuiteski aina jakaa musiikin iloa.” Tähän on musiikkikirjastolaisen aina helppo yhtyä. Missio on sama.

Tuomas Pelttari

 

Metson musiikkiosaston palkinto kannustaa eteenpäin

Tampereen kaupunginkirjasto Metso vastaanotti tiistaina 24. marraskuuta merkittävän tunnustuksen. Opetus- ja kulttuuriministeriö palkitsi Metson musiikkiosaston Vuoden kirjastokehittäjänä 2015. Palkintoperusteissaan OKM:n ylijohtaja Riitta Kaivosoja kertoi Metson musiikkiosaston työstä ja kirjastotilassa tapahtuvasta toiminnasta.

– On syntynyt Metso LIVE, livemusiikin ja kirjaston sisällöt yhdistävä uusi toimintakonsepti. Musiikkiaineistojen avaaminen monikanavaisesti ja yhteistyö musiikintekijöiden sekä erilaisten yleisöjen kanssa on Metson musiikkiosaston menestyksen ydin.

Selvää on, että toiminnan uudenlainen konseptointi toimii. Metso LIVE on juuri sitä työtä, jossa musiikkikirjastojen osaaminen ja into yhdistyvät sisältöihin ja verkottumiseen kirjaston ulkopuolelle.

Kirjastonhoitaja Juhani Koivisto (vas.), palvelupäällikkö Jarkko Rikkilä ja kirjastopalvelujohtaja Pirkko Lindberg vastaanottivat Metson musiikkiosastolle myönnetyn Vuoden kirjastokehittäjä 2015 -palkinnon. Metsolaiset saivat Opetus- ja kulttuuriministeriön tunnustuksen Kirjastopäivillä marraskuussa.

Kirjastonhoitaja Juhani Koivisto (vas.), palvelupäällikkö Jarkko Rikkilä ja kirjastopalvelujohtaja Pirkko Lindberg vastaanottivat Metson musiikkiosastolle myönnetyn Vuoden kirjastokehittäjä 2015 -palkinnon. Metsolaiset saivat Opetus- ja kulttuuriministeriön tunnustuksen Kirjastopäivillä marraskuussa.

Kirjastonhoitaja Juhani Koivisto tuo Metso LIVEen lämpöä hohkaavaa keskustelukulttuuria. Ennen konsertteja tehdyissä keskustelutuokioissa voi kulttuurirajoja ylittyä aivan huomaamatta vaikkapa musiikin, kirjallisuuden, kuvataiteen ja elokuvan suuntaan. Isännän luoma tunnelma ja tapahtumien kotoisuus toimii. Metso LIVEssä asiakkaat todella näkevät ja kokevat musiikkisisältöjen ja kirjastotarjonnan merkityksen osana artistivieraiden musiikkimaailmaa.

Tilaisuudet vakuuttavat myös teknisesti. Tilaisuuksia dokumentoivat videotaltioinnit on tehty huolella, jopa neljällä kameralla. Metso LIVEn äänentoistokin on kunnossa, samoin valokuvaus. Tulosta syntyy, kun hyvät resurssit vapauttavat energiaa luovaan työhön.

* * *

OKM toimi rohkeasti palkitessaan Metson musiikkiosaston, sillä kirjastokehittäjäpalkinto puolustaa musiikkikirjastojen tarvetta ja olemassaoloa. Tunnustus tekee turhaksi harhaiset käsitykset, joissa musiikkiosastot ovat kirjastojen jalkapuolia  juuri ja juuri eteenpäin linkuttavia palveluyksiköitä.

Palkinto kertoo Metsossa tehtävän yhteistyön tasosta. Sitä voi pohtia esimerkiksi akselilla työntekijä  kirjaston johto. Dynaamisen työkulttuurin ytimessä oleva palvelupäällikkö Jarkko Rikkilä on koonnut Metson musiikkiosastolle toimivan tiimin. Työntekijöiden vahvuuksien ja erilaisten signaalien vastaanotto, käsittely ja kanavointi kohti uutta voi tuottaa vaikka mitä. Yhteistyö tiimiläisten ja kirjastopalvelujohtaja Pirkko Lindbergin kanssa on vaatinut varmasti valtavan määrän työtunteja. On hienoa, että tämä aika on Metsossa löytynyt ja hyödynnetty.

Metso on tuonut isojen kirjastojen palveluperinteeseen uutta myös viestinnässä. Tapahtumatiedotus ja julisteet leviävät laajalti kirjastojen kotifoorumeilla, myös Facebookissa ja Twitterissä. Somessa tehty kanssakäyminen on jo luonnollinen osa kirjastotyötä, samoin paikallisen median kanssa toimiminen.

Metsolaisten palkinnonvastaanottajien yhteenkäyvä ajatuksenjuoksu kuvastuu hienosti Riitta Taarastin toimittamassa Kirjastokaistan haastattelussa. Lindberg, Koivisto ja Rikkilä tuovat Metson musiikkiosaston toimintaa esiin oivallisesti toisiaan täydentäen. Yhteinen kirjastotyön näkemys välittyy. Se on luontevaa flow’ta.

* * *

Tiedämme, että yhteistyön ylläpito ja tapahtumien kanssa säätäminen on antoisaa, mutta toisinaan raskasta. Metson musiikkiosaston saama palkinto osoittaa, että musiikkikirjastokentän työn tulokset tunnustetaan. Metso on alan ihmisille voimaannuttava esimerkki keskustelevasta yhteistyöstä, jossa kaikilla on mahdollisuus luoda jotain uutta. Onhan palkinnon tarkoitus myös kannustaa meitä eteenpäin, kohti uusia haasteita.

Tuomas Pelttari

 

Oletko Musiikin ytimessä?

Tiedotusta esiin

Kirjaston musiikkitapahtumien järjestäminen on työlästä. Varsinaisen tapahtumasuunnittelun ja keikkajärjestelyiden lisäksi pitäisi tehdä edustava tapahtumajuliste, joka leviää sujuvasti myös verkossa. Kotisivujen ja somekanavien tulisi olla ajan tasalla. Pitäisi muistaa käyttää hashtageja ja linkittää mukaan yhteistyökumppanit. Kirjaston blogiinkin olisi kiva tehdä ennakkojuttu. Aktiivinen tiedottaminen on antoisaa työtä, mutta vie kaikkine säätöineen paljon aikaa.

Entä verkkoviestinnän tulokset? Säätäminen ei mene hukkaan, sillä kirjaston näkyvyyttä voi lisätä valtakunnallisen foorumin avulla. Kirjastot.fi pitää yllä tiedotusfoorumia Musiikin ytimessä sekä asiakkaita että kirjastotiedotusta ajatellen. Musiikin ytimessä on Musiikkikirjastot.fi:n toimittama kuvakaruselli ja blogialusta, joka kokoaa edustavasti yhteen musiikkiin liittyvää tiedotusta.

Upoke Musiikin ytimessä sisältää noin 10 kuvan karusellin. Vaihtuvista ja selattavista kuvista pääsee suoraan tiedotussisältöihin. Upokkeen voi tuoda kirjaston verkkosivuille (https-sivuille alkuvuodesta 2016).

Upoke Musiikin ytimessä sisältää noin 10 kuvan karusellin. Vaihtuvista ja selattavista kuvista pääsee suoraan tiedotussisältöihin. Upokkeen voi tuoda kirjaston verkkosivuille (https-sivuille alkuvuodesta 2016).

Uutisoinnissa keskitytään sisältöjen välittämiseen ja tiedon keruuseen. Kirjaston omien linkkien lisäksi Musiikin ytimen nostoissa tuodaan esiin eri toimijoiden yhteystiedot ja tapahtumaan liittyvät verkkofoorumit. Kirjastossa konsertoivan esiintyvän artistin kotisivu, Facebook, Twitter ja SoundCloud mahtuvat helposti mukaan, samoin tapahtumajuliste ja linkki paikallisen verkkolehden uutisjuttuun. Musiikin ytimen vuorovaikutuksessa voit ylittää uutiskynnyksen.

Lisää näkyvyyttä upokkeella

Musiikkikirjastot.fi:n blogeihin löytää helposti. Sisältöihin pääsee etusivulta sekä yläpalkin alasvetovalikoista että karusellin monisivuisesta kuvituksesta. Yläpalkin otsikko Blogit antaa alasvetovalikosta esiin muutakin. Musiikki- ja kirjavinkkifoorumi Levyhyllyt ja ammattiblogi Musiikki kuuluu kaikille toimivat aktiivisesti Musiikin ytimen rinnalla. Eri teitä pitkin nämä blogit täydentävät toisiaan.

Musiikin ytimestä on helppo jakaa juttuja Facebookiin ja Twitteriin, mutta MY toimii uudella tasolla myös somen ulkopuolella. Kirjastot.fi on ottanut askeleen kohti kirjastojen kotifoorumeita, sillä kuvakaruselli on käytettävissä upokkeena myös kirjaston omilla verkkosivuilla. Karuselli löytyy jo esimerkiksi Riihimäen kirjaston ja Lahden konservatorion kirjaston sivuilta. Ensimmäinen https-sivun karuselli tuodaan Vaski-Finnan musiikkisivulle alkuvuodesta 2016. Saat upokkeen koodin Materiaalipankista.

Kirjaston tapahtumaikkuna voi siis jo olla osa valtakunnallista tiedotuskarusellia, jota voi ”monistaa” omallekin sivulle. Toimintaideoita välittyy saumattomasti yli seutukuntarajojen, samalla kun asiakastiedotus kohenee ja kirjastot saavat lisää näkyvyyttä. Esilläolo Musiikin ytimessä on myös osa pitkäjänteistä informaation keruuta, koska uutisnostot jäävät talteen. Juttujen koontisivun hakuruutu löytyy sivun ylälaidasta.

Musiikin ytimessä kaikki voivat olla aktiivisia, sillä juttuja voi myös kommentoida. Nostoihin on mahdollista avata keskustelua ja tuoda esiin omia kirjastokokemuksia. Voit lähettää toimitukselle palautetta ja vinkkejä myös sähköpostitse: pelttari@gmail.com tai someen: Musiikkikirjastolaiset ja @musakirjastot.

Tuomas Pelttari