Uusia lastuja Liisankadulta – Svart Recordsin kulttuuriteon toinen aalto Heikki Poroilan arviossa

Heikki Poroila kirjoittaa Svart Recordsin ja Ylen yhteistyönä tuotetuista julkaisusarjoista Pop Liisa ja Jazz Liisa, joiden toinen aalto julkaistiin loppukesästä 2016. Poroila kirjoitti sarjojen osista 1–4 aiemmin otsikolla Lastuja Liisankadulta. Uusia lastuja Liisankadulta kertoo osista 5–8.

* * *

Svart Recordsin jättimäinen kulttuuriteko eli Yleisradion Liisankadun studiossa 1972–1977 lähetettyjen jazz- ja rock-konserttien julkaiseminen äänitteenä on edennyt kesän 2016 aikana neljän uuden CD:n myötä. Kirjoitin osista 1–4 jo aikaisemmin, joten katsotaan myös nämä osat 5–8 ja vilkaistaan samalla, mitä muita menneisyyden aarteita Svart on nykyhetkeen tuonut ja tuomassa. Yleiset asiat löytyvät tuosta ensimmäisestä kirjoitussarjastani, tämä keskittyy vain itse esityksiin.

Svart Recordsin ja Ylen yhteistuotantona tehdyt Jazz Liisa ja Pop Liisa jatkuivat syksyllä 2016. Julkaisusarjojen toisessa aallossa oli ensimmäisen tapaan neljä CD-levyä ja kahdeksan LP-levyä. Syksyn Liisankatuannoksessa on taltiointeja peräti 12 yhtyeeltä.

Svart Recordsin ja Ylen yhteistuotantona tehdyt Jazz Liisa ja Pop Liisa jatkuivat syksyllä 2016. Julkaisusarjojen toisessa aallossa oli ensimmäisen tapaan neljä CD-levyä ja kahdeksan LP-levyä. Syksyn Liisankatuannoksessa on taltiointeja peräti 12 yhtyeeltä.

Vaikka myös näillä levyillä on hienoja hetkiä, yleisvaikutelma on, että parhaat palat on käytetty jo neljällä ensimmäisellä levyllä. Asian voi ilmaista niinkin, että myöhemmin suomalaisen populaarimusiikin kiintotähdiksi osoittautuneet muusikot olivat korkealla tasolla jo uransa alkuvaiheissa. Tämän kattauksen pohjalta ei löydy unohdettuja suuruuksia.

Tästä huolimatta on sanottava, että edelleen on soittajien taso mielestäni yllättävän hyvä ottaen huomioon tilanteen outous useimmille (suora lähetys studioyleisön edessä). Paljon puhutaan siitä, miten korkeatasoista nykynuorten soitto on. Se on totta, mutta ei Liisankadullakaan mitään toistaitoisia kuunneltu. Laulupuoli ei tosin ollut ihan samalla tasolla.

Jupu Group 1974 | Jukka Linkola Octet 1977 – Jazz Liisa 05/06.

Jupu Group 1974 | Jukka Linkola Octet 1977 – Jazz Liisa 05/06.

Jupu Group, jonka albumin Ahmoo vuodelta 1975 Svart Records on muuten myös julkaissut uutena LP-painoksena, ei koskaan noussut varsinaiseen ykkösryhmään, mutta voi huoletta sanoa, että useimmat bändin jäsenet sen kyllä tekivät muissa yhteyksissä. Riittää, kun luettelee heidän nimensä: Juhani PoutanenJukka Linkola, Sakari Kukko, Janne Louhivuori ja Ilkka Hanski.

Musiikki on pääosin Poutasen käsialaa, vain Cybele on Sakari Kukon säveltämä ja eroaa tyylillisesti melkoisesti. Poutasen fuusiotyylissä ei ole mitään vikaa sinänsä, mutta ehkä siitä puuttuu jokin omaperäisyyden elementti. Suomalaisittain harvinaisena jazz-viulistina Poutanen on onneksi näin dokumentoitu varsin kattavasti sekä säveltäjänä että solistina. Liisankadun esityksissä saavat kaikki sooloilla ja näyttää kykynsä. Lahjakkaiden muusikoiden kemia ei ehkä kuitenkaan toiminut, sillä Liisankadulla vuonna 1974 soittanut bändi jäi lyhytikäiseksi ja oli ainoan albuminsa ilmestyessä jo hajonnut.

Jukka Linkola Octet nostaa Jupu Groupissa sivuroolia esittäneen, mutta sieltä rytmiryhmän Hanski–Sorvali mukaansa ottaneen Jukka Linkolan keskiöön. Nämä 11.5.1977 taltioidut esitykset ovat korostuneesti Linkolan vauhtiin päässeen säveltäjyyden hehkuttelua. Vaikka bändin puhaltajajäsenetkin – Esko Heikkinen, Tom Bildo, Pentti Lahti ja Teemu Salminen – pääsevät toki sooloilemaan, sävellykset Dithyrambos I–III vievät päähuomion.

Linkolan ”klassinen” sävellystyyli on jo selkeästi tunnistettavissa, olihan hän jo edellisvuonna saanut julki kokonaisen albumin monityylistä musiikkiaan albumilla Banana (siitäkin on Svart Records tuomassa markkinoille uudelleen masteroidun LP-version). Kannattaa myös panna merkille Linkolan oktetin lyömäsoitinosasto, missä jo kokeneemman Sorvalin rinnalla painaa menemään tuolloin vielä 16-vuotias Jukkis Uotila. Miksaus ei ehkä korosta näitten esitysten perkussiopuolta, mutta se ansaitsee ylimääräisen huomion.

Oton kvartetti 1973 | Wasama–Tuominen Trio 1973 | Pentti Hietanen & Teppo Hauta-aho Duo 1976 | Wasama Quartet 1976 – Jazz Liisa 07/08.

Oton kvartetti 1973 | Wasama–Tuominen Trio 1973 | Pentti Hietanen & Teppo Hauta-aho Duo 1976 | Wasama Quartet 1976 – Jazz Liisa 07/08.

Konsertissa 20.6.1973 soittanut Oton kvartetti oli tilapäiseksi jäänyt kokoonpano, joka ei itsestään muuta jälkeä suomalaiseen kansallisdiskografiaan jättänyt. Yhtyeessä soittivat viulisti Otto-Tapio Nevanlinna, Jukka Linkola, kontrabasisti Jorma Koivulehto ja rumpali Heikki Timonen, joista Nevanlinna vaihtoi sittemmin taidemusiikin säveltäjäksi ja Koivulehto soitti mm. yhtyeessä Piirpauke. Yhtyeen ainoa esitys, Linkolan sävellys Lydian Feelings on lähinnä sooloilualusta yhtyeen kaikille jäsenille. Nevanlinnan kaunis viulusoolo kiinnittää tässä eniten huomiota.

Saman konserttipäivän toinen esiintyjä oli Wasama–Tuominen Trio, jossa soittivat Tapio Tuominen (tenorisaksofoni) ja veljekset Olli-Pekka ja Jukka Wasama, tulevan Wasama Quartetin ydin. Trion soitto on suomalaisittain harvinaisempaa free jazzia, vaikka musiikille on säveltäjätkin nimetty. Soitto on erittäin ammattitaitoista ja yleisö taputtaa yhtä kohteliaan sävyisästi kuin muutenkin.

Kokonaan toisiin tunnelmiin siirrytään Pentti Hietasen ja Teppo Hauta-ahon duon esityksissä, jotka otettiin talteen 17.11.1976. Muuta porukkaa hieman vanhemman Hietasen (s. 1937) pianismi ja sävellykset ovat positiivisessa mielessä juuri sitä, mitä ns. suuri yleisö pianon ja jazzin yhdistelmältä yleensä odottaa. Hauta-aho pysyttelee taustalle, mutta hänen kontrabassonsa tuki täyttää kauniisti pianolta jäävän tilan ja jokaista lyhyttä sooloa kuuntelee todella mielikseen. Kappaleessa Pilvi Hauta-aho pääsee soittamaan myös jousella. Hietasen April Moon olisi jazz-standardi, jos hän olisi sattunut syntymään Yhdysvalloissa.

Wasama Quartet on sitten taas täydellinen vastakohta Hietasen ja Hauta-ahon duolle. Kitaristi Ilkka Niemeläisen soitto ja sävellykset ovat täynnä energiaa, kuten myös komppiryhmän Olli-Pekka Wasama ja Jukka ”Judo” Wasama. Ehkä suurimman yllätyksen tarjoaa tuolloin 23-vuotias Mikko-Ville Luolajan-Mikkola, joka oli jo vuonna 1973 ehtinyt voittaa jaetun ensimmäisen palkinnon Kuopion viulukilpailussa. Soolo Niemeläisen sävellyksessä Hickory osoittaa hyvin, miksi hänen ei kannattanutkaan jättäytyä pelkästään taidemusiikin pariin. Liisankadun konserteissa soitettiin pääasiassa alkuperäisiä suomalaisia sävellyksiä, mutta Wasama Quartet oli ottanut ohjelmistoonsa myös Jim Pepperin klassikon Witchi tai too, jonka tulkinnasta ainakin minä pidin kovasti, erityisesti Niemeläisen 12-kielisen kitaran saundista.

Jukka Hauru 1976 | Nono Söderberg 1976 | Finnforest 1977 | Elonkorjuu 1977 – Pop Liisa 05/06.

Jukka Hauru 1976 | Nono Söderberg 1976 | Finnforest 1977 | Elonkorjuu 1977 – Pop Liisa 05/06.

Liisankadun pop-osastolla esiintyi 15.12.1976 Jukka Haurun nimetön tilapäiskokoonpano, ainoana tehtävään tulkita Haurun kuusiosainen sävellys Günther Angst. Soittamassa ovat viulisti Juhani Poutanen ja Eero Ojanen pianossa, rytmiryhmänä Tapani Tamminen, Ari Valtonen ja Esko Rosnell, käytännössä siis vahvistettu tuleva KOM-kvartetti. 17-minuuttinen sävellyskokonaisuus ei oikein hahmotu, joten näissä esityksissä kannattaa nauttia erinomaisten muusikoiden taidoista.

Ehkä samaa on sanottava Nono Söderbergin nimettömän bändin tulkinnoista kahdesta Söderbergin sävellyksestä Tide ja Seagull. Soittamassa johtajansa lisäksi ovat Reijo ”Takku” Ylinen (sopraanosaksofoni), Esa Kotilainen (syntikat ja sähköpiano), Harri Merilahti (bassokitara), Roope Koistinen ja Esa ”Nätsi” Roswall (congat ja muut paukuttimet). Soitto on vahvaa ja sujuvaa, mutta sävellykset eivät oikein jää mieleen. Nämä esitykset olisi myös ongelmitta julkaista jazz-osastolla, niin vahvasti ollaan fuusion puolella.

Sen sijaan 23.2.1977 esiintynyt Finnforest oli ja on suomalaisen progen kulmakiviä, joka oli Liisankadulla esiintyessään jo julkaissut kaksi merkittävää albumiaan Finnforest (1975) ja Lähtö matkalle (1976). Liisankadulla kokoonpanossa soittivat Pertti Pokki (kosketinsoittimet), Pekka Tegelman (sähkökitara), Jarmo Hiekkala (bassokitara) ja Jussi Tegelman (rummut). Pekka Tegelmanin sävellyksiin levyillä tottunut kuulija ehkä yllättyy siitä, miten voimakkaasti progesta fuusion suuntaan Pokin ja Jussi Tegelmanin sävellykset Odd tale ja Juan yhtyettä vievät. Yhtyeen kolmas albumi Demonnights (1979) olikin sitten jo pääosin Jussin säveltämä. Henkilökohtaisesti arvostan Pekka Tegelmanin säveltäjänkyvyt korkeammalle, enkä oikein innostunut näistä yhtä paljon.

Finnforestin kanssa samassa konsertissa esiintynyt porilainen Elonkorjuu jäi itselleni aikoinaan etäiseksi bändiksi, vaikka jo vuonna 1972 julkaistu albumi Harvest Time on kiistaton klassikko (ja alkuperäisenä painoksena ilmeisesti yksi suomalaisten keräilylevyjen kalleimmista, on puhuttu jopa 1500 euron summasta). Jukka Syreniuksen johtamassa kokoonpanossa musisoivat tässä Kari Tamminen (laulu), Juha Unkila (tenorisaksofoni), Pekka Tyni (sähköpiano), Veli-Pekka Pessi (sähköbasso) ja Veikko Noutio (rummut). Syreniuksen kolme sävellystä ovat ammattitaidolla tehtyjä, mutta mistään progesta ei niitten kohdalla voi puhua, pikemminkin funkista (Hey Brother), rock-balladista (Yours Tonight) ja country rockista (Rolling Down The Highway). Kari Tammisen laulu kuulostaa kovin suomalaiselta, eikä hänen äänensä varsinaisesti tihku hikeä tai seksiä, vaikka tarkoitus on epäilemättä sen suuntainen ollut.

Kalevala 1973 | Nimbus 1974 – Pop Liisa 07/08.

Kalevala 1973 | Nimbus 1974 – Pop Liisa 07/08.

Oliko sitten 4.7.1973 esiintynyt Kalevala suomalaista progea? No ei varmaan ollut, mutta kitaristi-säveltäjä Matti Kurkisen ennenaikaisen kuoleman takia tämä sessio on varmasti sekä kiinnostava että kulttuurihistoriallisesti merkittävä. Yhtyehän oli jo ehtinyt julkaista esikoislevynsä People No Names (1972), mutta Liisankadulla mukana soittamassa ovat basisti Lido Salosen ja Kurkisen lisäksi multi-instrumentalisti Sakari Kukko ja rumpali Affe Forsman, jotka eivät bändin kanssa kuitenkaan levyttäneet.

Esitysten keskiössä on silti laulaja Harri Saksala, joka on myös tehnyt pääosin melko totiset sanoitukset. Niissä vilahtaa myös jonkin verran ”edistyksellisiä” ajatuksia, jotka sitten puhkesivat kukkaan Saksalan soolouralla. Valitettavasti on pakko sanoa, että mielestäni tämä Kalevalan musiikki ei ole Saksalan ominta aluetta ja ainakin minun korvani kärsivät sävelpuhtauden vapauksista aivan liikaa. Eivät kaikki Kurkisen sävellyksetkään nyt varsinaisesti mieleenpainuvia ole. Antti ja Tiedon portaat sisältävät kuitenkin kiitettävää omaperäisyyttä.

Salolaisen Nimbus-yhtyeen konserttia 16.1.1974 odotin etukäteen, koska mielikuvani yhtyeen musiikista olivat vanhastaan hyvin hatarat. Yhtyeen ainoata albumia Obus (ilmestyi myöhemmin vuonna 1974) en ollut koskaan kuunnellut, joten olin utelias. Liisankadun bändi oli sama kuin albumilla eli laulaja Pasi Saarelma, urkuri Pekka Rautio, kitaristi-säveltäjä Harri Suilamo, basisti Juha Jokiranta ja rumpali Matti Jokiranta.

Soitossa ei ole valittamista, mutta Pasi Saarelman laulu on aika ponnetonta ja epävireistä. Kunnolla tykittäviä vokalisteja on Suomessa ollut aina vähän, valitettavasti. Suilamon sävellykset ovat suhteellisen kunnianhimoisia, mutta samalla aika kaavamaista ”perusprogea”. Suilamo siirtyikin myöhemmin suosiolla taidemusiikin säveltäjäksi. Bändin cover-versio Dave Greensladen kappaleesta Feathered Friend on sekin jotenkin ponneton. Monen muun aikalaisbändin rinnalla Nimbus kuulostaa jotenkin harrastelijamaiselta.

Svart Recordsin kulttuuriteot jatkuvat

Jotta tämän jutun kokonaistunnelma ei jää alakuloiseksi, mainostetaan vielä muutamaa Svart Recordsin kulttuurityöksi laskettavaa uusintajulkaisua (enhän minä tiedä, mutta vähän epäilen, ettei levy-yhtiö näillä vanhoilla levyillä kauhean pulleaa tiliä tee). Edellä jo mainittujen (Jukka Linkolan Banana ja Jupu Groupin Ahmoo) lisäksi Svart on julkaissut ensimmäistä kertaa CD-muodossa Eero Koivistoisen upean albumin Muusa ja Ruusa Kirsi Kunnaksen teksteihin vuodelta 1971.

Näin kertovat yhtiön sivut tästä mielenkiintoisesta tapauksesta: ” Koivistoinen käytti albumin toteutuksessa samaa konseptia kuin vuoden 1968 albumilla Valtakunta ja otti vokalisteiksi Vesa-Matti Loirin, Eero Raittisen ja Seija Simolan. Eero Raittinen tosin esiintyi salanimellä Elias Mönkkönen, koska arveli, että psykedeelinen lastenmusiikki ei sopisi Tasavallan Presidentistäkin tunnetun vokalistin julkisuuskuvaan. Koivistoinen halusi laajentaa lastenmusiikin ilmaisukeinoja, ja albumi Muusa ja Ruusa ottikin vaikutteita jazzista, bluesista, psykedeliasta ja elektronisesta musiikista, ja albumista tuli yksi 1970-luvun modernin lastenmusiikin tärkeimmistä edelläkävijöistä ja myös suosittu kulttialbumi, josta ei myöhempiä painoksia otettu ja josta keräilijät pulittavat merkittäviä summia.

Svart Records on toteuttanut Muusasta ja Ruusasta uusintajulkaisun yhdessä Koivistoisen kanssa. Alkuperäiset nauhat on metsästetty esiin WSOY:n kellarien kätköistä ja puhdistettu. Mukana tulee paitsi kattava analyysi levystä myös alkuperäinen ’Laula mukana!’ -lipuke, joka sisältää levyllä käytetyt Kirsi Kunnaksen runot.” Tämä jos mikä, on kulttuurityö, joka ansaitsee kovaääniset aplodit.

Marraskuussa 2016 on vielä luvassa Olli Ahvenlahden kolmen LP-levyn boksi Love And Beyond. Se sisältää Ahvenlahden Love Recordsille tekemät albumit Bandstand ja The Poet sekä albumin Based On A Novel, jonka Ponsi julkaisi vuonna 1981. Loven albumit ovat olleet tarjolla jo Siboneyn CD-julkaisuina, mutta Based On A Novel on olemassa vain vinyylinä. Vielä harvinaisempi on Kalevi Falkin albumi vuodelta 1971, joka on jo ilmestynyt. Se on suorastaan pakko kuunnella nyt, kun ei se aikoinaan osunut näppeihin ja päässyt levylautaselle. Myös Eero Raittisen Eeron elpee vuodelta 1970 on tervetullut uusintajulkaisu, vaikka löytyykin esimerkiksi Tikkurilan musiikkivarastosta, kuten myös Linkolan Banana.

Svart Recordsin katalogi on varmaan yksi maailman erikoisimmista, mutta väliäkö hällä, kun se tarjoaa näin mielenkiintoisia löytöjä!

Heikki Poroila 11.10.2016

Tuomas Pelttari, toim.

Mira Luoti teki soolodebyytin – Tunnelivisio loi tien pois varjoista

Haastattelussa uutta uraa luova Mira Luoti

Lokakuussa 2013, kun PMMP poistui lavalta viimeisen kerran, Mira Luoti ei vielä tiennyt alkavansa sooloartistiksi. Hänen ajatuksenaan oli elää vaihteeksi itselleen.

Mutta elämää ei voi suunnitella. Lähipiirissä tapahtuneiden sairastumisten ja muiden elämänmuutosten vuoksi uusi aikakausi alkoi synkeissä merkeissä. Kaiken ikävän keskellä musiikki alkoi houkutella laulajaa luokseen kuin turvasatama.

Tunnelivisio – silmät avaava tutkimusmatka

Syksyllä 2016 ilmestyi Mira Luotin (s. 1978) ensimmäinen sooloalbumi Tunnelivisio (Sony Music). Laulajattaren mielenmaiseman on maalannut musiikiksi Pariisin Kevät -yhtyeen Arto Tuunela, joka on tuottanut levyn ja kirjoittanut sen kappaleet.

Mira Luoti: Tunnelivisio (2016).

Mira Luoti: Tunnelivisio (2016).

Musta laatikko -avausraidan rutiseva kitarariffi määrittää yleisen linjan heti kättelyssä: modernia poprockia, jossa on vaikutteita elektronisesta musiikista ja post-punkista. Lempeän Puhu mulle hulluudesta -kappaleenkin sisältävä soolodebyytti ei ole kauttaaltaan synkkä levy, mutta sen päällä häilyy pitkiä varjoja.

Mira Luoti, olet juuri julkaissut ensimmäisen sooloalbumisi Tunnelivision. Millaista sen tekeminen oli?
– Asiat eivät menneet käsikirjoituksen mukaan. Se oli henkisesti tosi raskasta aikaa, eikä mun alun perin ollut tarkoitus tehdä levyä ollenkaan. Loppujen lopuksi musiikista kuitenkin tuli voimavara. Siitä saatu ilo oli palkinto, jonka voimalla jaksoin jatkaa.

Miten yhteistyönne Arto Tuunelan kanssa alkoi?
– Se lähti minun ja Arton ystävyydestä. Arvostan häntä valtavasti, ja sama tunne on välittynyt molempiin suuntiin. Arto myös tuntee taustani hyvin. Kaikki se johti uuden musiikin tekemiseen. Me edettiin treffit kerrallaan ja katsottiin, mihin tie vie, ilman mitään sen kummempia suunnitelmia.

Mikä sai mielesi muuttumaan levyn tekemisestä?
– Arto, joka luotti minuun myös heikkoina hetkinäni. Ilmoitin aina välillä, että en jatka enää enkä pysty tähän. Sellaisina päivinä hän kutsui minut kahville juttelemaan ja parantamaan maailmaa. Arto muistutti mua siitä, miten paljon nautin keikoista ja miten tärkeätä musiikki on. Kaikki tuntui epätodelliselta vielä silloinkin, kun meillä oli koossa levyllinen biisejä. Elin kuin sumussa, mutta silti piti tehdä asioita. Alkaa kasata uutta bändiä ja niin edelleen.

Olet keikkaillut tänä vuonna kokoonpanolla, johon kuuluvat kitaristi Jaakko Murros, basisti Mikko Määttä, rumpali Jaakko Jakku ja Sofia Tarkkanen, jonka vastuulla ovat laulu, koskettimet, viulu ja mandoliini. Millaista oli jättää taakseen PMMP:n pitkään yhdessä työskennellyt ryhmä ja koota uusi?
– Jaakko, valomies ja monitorimiksaaja ovat tuttuja PMMP:n ajoilta. Muutkin tiesin kyllä, mutta emme olleet soittaneet yhdessä. Mehän lähdettiin keikoille heti, kun ensimmäinen sinkku oli ilmestynyt. Se tuntui aika rohkealta. Tilanne oli kutkuttava ja jännittävä kaikille, mutta meillä on kasassa kova pumppu.

Olet esiintynyt myös musikaaleissa ja televisio-ohjelmissa. Onko sinulla tällä hetkellä työn alla sellaisia projekteja?
– Olen tehnyt jotain lyhyempiä juttuja, mutta koska olen ollut lapsen kanssa kotona, en ole voinut sitoutua mihinkään pitkäksi aikaa. Tällä hetkellä bändi ja musiikki vievät paljon aikaa. Me aletaan pikkuhiljaa työstää uutta matskua, ja siinä on puuhaa kerrakseen.

Vanhan bändin varjo on pitkä: PMMP kummittelee taustalla, kun puhutaan sinun tai Paula Vesalan soololevyistä, joita vieläpä verrataan toisiinsa. Toivoisitko, että PMMP unohdettaisiin?
– En! Sehän olisi ihan kauheaa! PMMP oli hieno yhteinen juttu. Sen jälkeen me lähdettiin Paulan kanssa tekemään erilaisia asioita, ja se tapahtui ihan luonnollisesti. Nyt me seurataan toistemme tekemisiä ylpeinä.

Joko PMMP:n jälkeinen elämä on asettunut uomaansa?
– Joo. Tunnelivision tekeminen oli hirveän terapeuttista. Sen kautta sai käsiteltyä asioita ja ajatuksia. Tunnen olevani jo aivan eri ihminen kuin vielä levyn tekemisen loppuvaiheessa. Tämä on ollut silmät avaava ajanjakso, tutkimusmatka minuun itseeni. Olen odottanut tätä elämänvaihetta.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Mira Luoti kotisivu

Levyhyllyt:
Mira Luoti
Tunnelivisio (2016)

PMMP
Kuulkaas enot! (2003)
Kovemmat kädet (2005)
Leskiäidin tyttäret (2006)
Puuhevonen (2007)
Veden varaan (2009)
Rakkaudesta (2012)
Matkalaulu (2013)

Lue lisää:
Björklid, Kalle: PMMP – vaahtopäät, 218 sivua. (Like, 2010).
Muukka, Aku-Axel: PMMP – koko show, 117 sivua. (Docendo, 2014).
Vesala, Paula & Luoti, Mira, & Ylönen, Hanna & Kostiainen, Pasi: PMMP, 218 sivua. (Like, 2008).

Tuomas Pelttari, toim.